Teksti Jere Jaakkola
Kuvat Getty Images
Ryder Cup
Ryder Cup on miesten haasteottelu, joka pelataan Euroopan ja Yhdysvaltain joukkueiden välillä.
Ryder Cup pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1927. Vuoteen 1971 asti Ryder Cup pelattiin Yhdysvaltain ja Iso-Britannian joukkueiden välillä. Vuosina 1973, 1975 ja 1977 Yhdysvaltoja vastaan asettui Iso-Britannian ja Irlannin yhdistelmäjoukkue. Vuodesta 1979 lähtien ottelu on pelattu Yhdysvaltain ja Euroopan joukkueiden välillä.
Ryder Cup on saanut nimensä englantilaisen liikemiehen, Samuel Ryderin, mukaan. Siemenkaupalla rikastunut Ryder sponsoroi 1920-luvulla ammattilaisgolfia ja lahjoitti kilpailuun yhä kiertävän pokaalin.
Ryder Cup on pelattu yhteensä 44 kertaa.
Ryder Cupin voittopokaali on valmistettu kullasta.
Yhdysvallat on voittanut Ryder Cupin 27 kertaa. Myös nykyinen vastustaja Eurooppa, on voittanut yli puolet (12) pelaamistaan 22 ottelusta. Iso-Britannia ja Irlanti voittivat vain 13,6 % pelaamistaan otteluista.
Ryder Cup on päättynyt tasapeliin kaksi kertaa, vuosina 1969 ja 1989. Vuonna 1969 Yhdysvallat piti puolustavana mestarina pokaalin, vuonna 1989 Eurooppa.
Ryder Cup on pelattu kahdeksassa eri maassa: Yhdysvalloissa (22 kertaa), Englannissa (15), Skotlannissa (2), Espanjassa (1), Irlannissa (1), Walesissa (1), Ranskassa (1) ja Italiassa (1).
Ryder Cupissa ei ole koskaan pelannut suomalaista.
Ryder Cup pelataan jatkossa parittomina vuosina. Seuraava ottelu pelataan vuonna 2025 Bethpage Black -kentällä New Yorkissa Yhdysvalloissa.
Solheim Cup
Solheim Cup on naisten haasteottelu, joka pelataan Euroopan ja Yhdysvaltain joukkueiden välillä.
Solheim Cup pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1990. Ryder Cupista poiketen ottelu on pelattu aina Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä.
Solheim Cup on saanut nimensä norjalais-amerikkalaisen mailatehtailijan, Karsten Solheimin, mukaan. Solheim oli voimahahmo Ryder Cupia vastaavan naisten haasteottelun perustamisessa.
Solheim Cupin voittopokaali on valmistettu leikatusta kristallista.
Solheim Cup on pelattu yhteensä 18 kertaa.
Solheim Cupin voittopokaali on valmistettu leikatusta kristallista.
Yhdysvallat on voittanut Solheim Cupin yhteensä kymmenen kertaa, Eurooppa seitsemän kertaa.
Solheim Cup on päättynyt tasapeliin vain kerran, vuonna 2023. Eurooppa piti puolustavana mestarina pokaalin hallussaan.
Solheim Cup on pelattu seitsemässä eri maassa: Yhdysvalloissa (9), Skotlannissa (3), Ruotsissa (2), Walesissa (1), Irlannissa (1), Saksassa (1) ja Espanjassa (1). Solheim Cupia ei ole vielä koskaan pelattu Englannissa.
Solheim Cupissa on pelannut yksi suomalainen, Matilda Castren. Hän oli vuoden 2021 ottelussa Euroopan johtavia pelaajia voitettuaan neljästä pelaamastaan ottelusta kolme. Castren myös hankki Euroopalle Solheim Cupin voiton ratkaisseen pisteen voitettuaan kaksinpelissään Lizette Salasin.
Solheim Cup pelataan jatkossa parillisina vuosina. Seuraava ottelu pelataan vuonna 2024 Robert Trent Jones Golf Clubilla Virginiassa Yhdysvalloissa.
Palstalla vertaillaan kahta samankaltaista mutta ominaisuuksiltaan erilaista asiaa.