Teksti Juha Hakulinen
Kuvat Juha Hakulinen
Ehdin vähän lämmitellä rangella ennen kuin tulit. Löin 70 palloa.”
Vähän lämmitellä, selvä. Meille pidempään pelanneille ”vähän lämmitellä” tarkoittaa yhtä tai ääritapauksessa kahta harjoitussvingin tapaista heilautusta ykkösen tiillä. Mutta näinhän se menee: kun into johonkin löytyy, 70 palloa rangella menee pienestä alkulämmittelystä.
Sovimme Suomen jenkkifutismaajoukkueen päävalmentaja Mikko Koikkalaisen kanssa menevämme pelaamaan kauden aikana. Pelit venyivät lopulta aina syyskuun puoliväliin asti, ennen kuin pääsimme kahteen pekkaan kentälle. Mutta Paloheinän klubilla Koikkalainen minua iloisena odottelee aurinkoisena torstaina, kun olemme saaneet pelipäivän lyötyä kalenteriin.
Olin nähnyt Koikkalaisen edellisen kerran draiveri kädessään Golf Centerin fittausstudiossa toukokuussa, ja silloin homma ei ottanut vielä tuulta purjeisiin. Nyt ääni kellossa on muuttunut.
”En uskalla vielä lyödä, kun nuo ovat tuossa griinin edessä. Jos lähtee hyvä, niin se menee tuonne asti”, Koikkalainen sanoo harjoitussvingien välissä.
Annamme neljän hengen ryhmän siirtyä rauhassa griinille ennen kuin lyömme. Koikkalainen notkeana ja 70 pallon lämmittelyn tehneenä saa lyödä ensin. Minä kiristelen vielä kenkäni sopivaan pelikireyteen, niin alan olla myös valmis huiskaisemaan, kun oma vuoro koittaa.
Koikkalaisen ensimmäinen draivi on mykistävä. Suorastaan lihasten leikintää, joku voisi tokaista. Ilman minkäänlaista repimistä tai riuhtomista pallo lentää yli 200 metriä ilmassa. Wilsonin uusi draiveri näyttää sopivan Koikkalaisen käteen täydellisesti. Minun palloni lentää Koikkalaisen kanssa suunnilleen samoille mitoille.
Hyppäämme golfautoon, mikä ei ole Koikkalaiselle mitenkään luonnollinen tapa liikkua kentällä. Hän tykkää kävellä.
”Golfin myötä päiväkeskiarvo on noussut 3000–4000 askeleella. Jonkin verran käyn kävelyllä muutenkin, mutta yllättävän paljon golfkierroksella tulee askeleita. Tuntuu, että myös yleinen olotila ja jaksaminen ovat parantuneet, kun olen käynyt ahkerasti pelaamassa”, Koikkalainen sanoo.
Tämä on Koikkalaisen toinen golfautokokemus, ensimmäinen oli Sami Välimäen kutsukilpailussa Tallinnassa. Sieltä saatu pyyhe komeilee Koikkalaisen bägissä, mutta Välimäeltä saadut pallot on yhtä vaille hukattu. Viimeisenkin pallon joutsenlaulu lähenee.
Koikkalaisen peli on hyvin kontrolloitua. Ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Yltiöoptimiset ja tyhmät ratkaisut eivät kuulu hänen pelikirjaansa. Jos lippu on hankalasti bunkkerin takana, sinne ei lähdetä edes yrittämään. Se säästää pitkässä juoksussa paljon lyöntejä.
"Myös yleinen olotila ja jaksaminen ovat parantuneet, kun olen käynyt ahkerasti pelaamassa."
Aivan omin neuvoin Koikkalainen ei ole peliään nykyiseen vireeseen hionut, vaan hän on ottanut muutaman tunnin golfpro Marko Haloselta. Kaksikko on työstänyt etenkin alkuasentoa ja alavartalon mukaan ottamista lyöntiin.
”Lantion kautta tuli vauhtia palloon. Nyt ei tarvitse repiä käsillä niin paljon. Se tuntuu todella paljon paremmalta”, Koikkalainen sanoo ja kehuu Halosen tapaa opettaa.
”Pääsimme nopeasti samalle aaltopituudelle.”
Kierros etenee leppoisasti. Huomio kiinnittyy Koikkalaisen loistavaan pitchi- ja chippityöskentelyyn. Wedget ovat jatkuvasti lähellä lippua. Vaikka paikka olisi hieman hankalampikin, homma sujuu.
”Eivät nämä aina näin hyviä ole. Mutta nyt näyttää sujuvan”, Koikkalainen sanoo vaatimattomasti.
Kuutosväylä on Paloheinässä 448-metrinen par-5. Sille väylälle loppuu Välimäeltä saadun Callaway-pallon tarina. Väylän vasemmalla puolella oleva vesieste nielaisee hieman auenneen jatkolyönnin. Hän droppaa rantaan, ja yksi päivän komeimmista wedgeistä vie pallon alle kahteen metriin lipusta. Tässä on pelimiehen aineksia.
Kierroksen loppupuolen kohokohta osuu seuraavalle väylälle, mihin Koikkalainen virittää päivän pisimmän draivinsa. Hurja pommi päätyy 240 metrin päähän tiipaikasta. Muutenkin draivit ovat keskimäärin aina pelissä, eikä turhia rangaistuslyöntejä tule. Se on jälleen yksi osoitus Koikkalaisen suhtautumisesta peliin: ensin tarkkuus, sitten pituus.
Kierroksen jälkeen jäämme Paloheinän klubille kertaamaan kierroksen kulkua bogeineen ja pareineen. Nurkkapöydässä on hyvä muistella myös kesää kokonaisuudessaan.
Ensimmäisen golfkautensa aikana tasoituksen alle 20:een laskenut Koikkalainen on kaikin puolin tyytyväinen siihen, miten kesä golfin parissa sujui. Golfin positiiviset vaikutukset ulottuivat paljon itse peliä pidemmälle.
”Olen ehtinyt nähdä ystäviä paljon enemmän ja pidempään. Kun käy pelaamassa, niin siinä ollaan alkulämmittely mukaan laskettuna viisikin tuntia yhdessä. Se on tosi kivaa”, Koikkalainen nostaa esiin tärkeän seikan.
Toinen iso asia, mikä Koikkalaisen on imaissut mukaansa, on ollut golfpelin analysointi. Amerikkalainen jalkapallo on lajina huippuanalyyttinen, ja Koikkalainen on löytänyt golfista toisen samanlaisen lajin.
”Tykkään tosi paljon oman pelin analysoinnista ja kehittämisestä. Ajattelin kyllä pitäväni siitä, mutta se on yllättänyt, kuinka paljon olen siitä nauttinut.”
Kun lajille antaa mahdollisuuden, golfharrastus vie usein mennessään.
Kesän aikana Koikkalainen ehti myös golfmatkalle käytyään viikonloppulomalla kahden kaverinsa kanssa – Nakkila Golfissa. Kohde valikoitui sillä perusteella, että Porista kaakkoon sijaitseva pikkukunta oli Vaasasta ja pääkaupunkiseudulta reissuun lähteville osallistujille suunnilleen yhtä pitkän automatkan päässä.
”Se reissu oli yksi kesän kohokohtia. Perjantai-iltana mentiin, ja ehdittiin pelata siinä illalla ysi. Lauantaina sitten pelattiin kaksi täyttä kierrosta. Siihen kylkeen muutama olut, baseballia televisiosta ja mukavaa yhdessäoloa. Se oli kyllä huikea reissu. Kroppa oli reissun jälkeen täysin loppu, mutta varmasti menemme uudelleen”, Koikkalainen muistelee.
Talvikaudenkin tavoitteet Koikkalaisella alkavat jo hahmottua. Amerikkalaisen jalkapallon ammattivalmentajana hän ymmärtää fyysisen puolen merkityksen golfsvinginkin kehittämisessä, eikä hän halua jättää golfissa kehittyäkseen kiveä kääntämättä.
”Vähän lisää lihasta salilta ja tekniikka siihen kuntoon, että uskallan laittaa voimaa lyöntiin. Uskon, että saisin kaikkiin mailoihin vähän lisää pituutta.”
Koikkalaisen arvioon on helppo yhtyä. Raamikkaan miehen peli on jo tässä vaiheessa todella hyvällä tasolla. Mitään estettä sille, etteikö hänestä kasvaisi hyvätasoinen golfari tulevien vuosien aikana, ei ole näköpiirissä. Innosta ja työnteosta se ei ainakaan jää kiinni.
Golflehdessä Mikko Koikkalaisen kasvua golfariksi on seurattu nyt kolmen perättäisen numeron ajan. Mitään takeita siitä, että golf viettelisi miehen, ei juttusarjan alussa ollut – mutta niin tässäkin tapauksessa kävi. Kun lajille antaa mahdollisuuden, golfharrastus vie usein mennessään.
Mikko Koikkalaisen tapa aloittaa golf oli kuitenkin poikkeuksellinen. Hänestä tehtiin ”julkkis” jo ennen kuin mailat oli hankittu. Nyt lajin aloittamisen tarina on tullut onnellisesti päätökseensä.
”Minun puolestani voidaan vetää toinen kesä tähän perään!” Koikkalainen nauraa.
Golflehden juttusarja on hänen mukaansa vauhdittanut lajiin vihkiytymistä. Julkisuuden vuoksi lajiin on tullut panostettua enemmän.
”Varsinkin alku oli vauhdikas. En esimerkiksi itse olisi älynnyt mennä fittaamaan mailoja, mutta se oli tosi hyvä juttu. Sain heti kerralla kunnon mailat.”
Koikkalaiselle golf potkaisi kerrasta. Hänestä tuli kesän aikana golfari.
”Golf toi uuden elämäntavan”, Mikko Koikkalainen sanoo.
Nyt hän odottaa innolla, mitä tulevaisuus – golfin harrastajana – tuokaan vielä tullessaan.
