Teksti Jere Jaakkola
Golfarin itselleen kertoma minätarina vaikuttaa siihen, miten hän kentällä pelistään suoriutuu ja miten hän golfarina kasvaa ja kehittyy. Se on toimittaja Iida-Lotta Juuran narratiivisesta identiteetistä ja sen merkityksestä kirjoittaman jutun (s. 68 alkaen) pääviesti.
Tarina vahvistuu kertomalla, eikä se koskaan ole pelkkä tarina. Kun tarina on kerrottu, siitä tulee myös teko, usein itseään vahvistava. Narratiivinen identiteetti voi joko puskea kohti onnistumisia tai rajata mahdollisuuksia. Siksi sillä on merkitystä, minkälaista tarinaa itsellesi kerrot.
Yksilöiden lisäksi myös yhteisöillä, kuten golfseuralla, golftoimialalla tai golfilla lajina, on minätarinansa. Niillä on monta kertojaa ja yhtä monta sivujuonta, mutta jonkinlaisen hahmotettavan tarinalinjan ne aina yhdessä muodostavat.
Narratiivinen identiteetti ei ole mikään syntymässä saatu tai perustamishetkellä lukittu ominaisuus, vaan alati muuttuva käsitys itsestä. Kuten tämänkin lehden sivuilta käy ilmi, golfin minätarina on ollut esimerkiksi 1930-luvun aamuruskossa, 1980-luvun nousukaudella ja 2020-luvun turbulentissa ympäristössä erilainen.
Minätarinan on syytä olla myös suunnilleen totta. Jos golf kertoo itselleen tarinaa, sille on oltava myös katetta. Muuten tulemme vahvistaneeksi harhaa ja uskotelleeksi itsellemme olevamme jotain muuta kuin mitä todellisuudessa olemme. Sen varaan taas on mahdotonta rakentaa vahvaa, tervettä itsetuntoa.
Emme ole valmiita tinkimään tarinastamme, jonka takana seisomme.
Suurin myönteinen vaikutus suorituksiin on minätarinalla, joka on realistinen, mutta hieman todellista tilannetta optimistisempi. Silloin se pitää sisällään myös tarinaan puetun ajatuksen siitä, mitä ollaan tavoittelemassa.
Golftoimialaa on pitkään hiertänyt se, että monet tarinat, joita golfista ulkopuolelta kerrotaan, eivät aina vastaa minätarinaamme. Kokemuksemme on, että monet ulkoa kerrotuista tarinoista eivät ole totta. Se kertoo identiteettimme vahvuudesta. Emme ole valmiita tinkimään tarinastamme, jonka takana seisomme. Golf ei tärvele ympäristöä, eikä se ole enää pitkään aikaan ollut herrojen urheilua. Golfin harrastaminen ei ole ollenkaan niin kallista kuin yleisesti kuvitellaan.
Minätarinaamme on kuitenkin alettu hiljalleen uskoa. Mielikuva golfista on lähentynyt omaa käsitystämme lajistamme.
Positiivinen minätarinamme on myös vahvistanut meitä. Mitä enemmän olemme kertoneet itsellemme tarinaa esimerkiksi golfin ympäristöystävällisyydestä, sitä enemmän olemme alkaneet tehdä ympäristöön positiivisesti vaikuttavia tekoja. Siinä missä monet muut yhteiskunnan tahot ovat tehneet ympäristön eteen vain sen, mitä niiltä lain tai normien nojalla edellytetään, golfista on kasvamassa ympäristö-työn edelläkävijä ja utelias tutkija. Useissa golfyhteisöissä ja toimialalla pohditaan jatkuvasti, mitä kaikkea muuta voisimme ympäristön eteen vielä tehdä.
Oletko koskaan miettinyt, millainen on oman golfyhteisösi käsitys itsestään? Sopiiko se sinun identiteettiisi? Entä millainen on oma minätarinasi golfarina?
Kysymyksiä kannattaa pohtia, sillä tarinoilla, myös itselle kerrotuilla, on taipumus vahvistua ja muuttua itseään toteuttaviksi ennusteiksi.
