Murhamiehen mulligan – osa 3: Mulligan - Golflehti
Murhamiehen mulligan – osa 3: Mulligan

Murhamiehen mulligan – osa 3: Mulligan

Kolmiosainen jännityskertomus, jossa hyvyys, pahuus ja kaksi suunnitelmia sotkevaa sivullista kohtaavat golfkentällä.

Teksti Joona Keskitalo
Kuvat Teppo Hulkkonen
Facebook Whatsapp Linkedin

Aiemmin tapahtunutta:

Konkurssikypsän rakennusliikkeen ruorissa vahingontuottamus- ja veropetossyytteitä odottava Niki on huijannut upporikkaan appiukkonsa, Henrin, Bulgarian Thracian Cliffs -golfklubille aikeinaan murhata tämä kipeästi tarvitsemansa perinnön toivossa. Ensimmäisen murhayrityksen keskeyttävät kaksi suomalaista turistia, jotka lyöttäytyvät heidän lähtöönsä. Takaiskun jälkeen Niki yrittää saada appiukon juomaan unilääkkeillä terästämänsä birdiepullon, jotta tämä olisi helpompi houkutella istumaan penkille, joka kippaa pahaa aavistamattoman levähtäjän alas jyrkänteeltä. Suunnitelma kuitenkin epäonnistuu, terästetyt pirkkupullot sekoittuvat ja Niki huumaa appiukon sijaan heidän lähdössään olevan avioparin. Ansapenkille taas istuu väsynyt kenttämestari, joka putoaa kuolemaansa kenenkään huomaamatta. Onneksi Thracian Cliffs on nimensä mukaisesti täynnä jyrkänteitä, ja Nikille jää vielä yksi mahdollisuus pelastaa uransa Henrin hengen kustannuksella. 60 metrin pudotus odottaa väylä numero kahdeksan greenillä.

Voi hyvä jumala, olen murhaaja.

Niki tuijottaa kohtaa jyrkänteen edessä, jossa vielä hetki sitten oli valkoinen penkki sekä sillä istuva kenttämestari. Nyt molemmat ovat rotkon pohjalla.

Tiiboxin suunnalta kuuluu ääniä ja Niki kääntyy. Taru pälpättää maanisesti ja Reijo tihrustaa griinille toinen silmä suljettuna.

– Voi helvetti, Niki kuiskaa.

Pullot ovat sekoittuneet niin, että Reijo on saanut unilääkettä ja Taru kofeiinin yliannostuksella terästetyn snapsin, joka oli tarkoitettu Nikille itselleen siltä varalta, että hän joisi itse vahingossa unilääkettä.

– Mikä heitä oikein vaivaa? Appiukko kysyy.

Niki vilkaisee Henriä samalla kun nielaisee. Taustalla Reijo pyyhkäisee kuolavanan suupielestään ja nojautuu mailaansa silmät lupsuen.

– H-he o-ovat eläkeläisiä, Niki änkyttää. – Eläkeläiset väsähtävät välillä tuosta vain. Elämän ilta on kaunis mutta karu.

– Mutta tuo nainen, siis Taru, hän ei näytä laisinkaan väsyneeltä.

Niki katsoo kun Taru kiertää miehensä ympärillä puhuen taukoamatta.

– Niinpä, Niki mutisee yrittäen keksiä jotain vakuuttavaa. – Olen lukenut jostain että toisiin eläke vaikuttaa päinvastaisesti. Kun työt loppuvat, energia patoutuu ja purkautuu sitten hallitsemattomina ryöpsähdyksinä. Vähän kuin maanjäristyksessä.

Henri pyörittelee päätään.

– Ajatella, appi huokaisee. – Määkin olen melkein eläkeläinen. Toivottavasti en koe samaa kohtaloa.

– Tärkeintä on nyt vain käyttäytyä ihan normaalisti ja jatkaa peliä. Muuten he nolostuvat, Niki selittää yrittäen samalla ajatella. Tilanne on vielä pelastettavissa. Hänellä jäljellä vielä viisi pirkkupulloa, joista kahdessa on unilääkettä, kahdessa kofeiinia ja yhdessä tavallista viinaa. Jos hän onnistuisi juottamaan Reijolle kofeiinilla ja Tarulle unilääkkeillä terästetyn pullon, vaikutukset kumoutuisivat ja peli voisi jatkua väylälle numero kahdeksan asti. Siellä odottaa viimeinen mahdollisuus hankkiutua eroon Henristä.

Suunnitelmassa on kuitenkin kaksi ongelmaa:

1. Ensinnäkin, hänen pitäisi saada aikaan birdie, jotta pullot otettaisiin taas esiin. Se ei ole helppoa nyt kun Reijo ja Taru ovat pelikelvottomassa kunnossa.

2. Toiseksi, pullot ovat sekoittuneet, eikä Niki edelleenkään tiedä, missä pullossa on mitäkin. Saattaa käydä niin, että ongelma vain pahentuu. Reijo nukahtaa jos saa pisarankaan lisää unilääkettä, ja Taru sekoaa lopullisesti, jos hörppää vielä kofeiinia.

Niki vetää syvään henkeä ja valmistautuu päätökseen. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ratkaista haasteet yksitellen. Ensin on saatava birdie aikaan. Kun se on tehty, pulloasia ratkeaa kyllä jotenkin.

– Mennään avaamaan? Mä voin lyödä ensin, Niki sanoo ja viittoo appiukon perässään tiiboxiin.

– Minne se kenttämestari muuten meni? Henri kysyy katsellen ympärilleen.

– Lähti varmaan jatkamaan kierrosta, Niki vastaa.

– Ja jätti golfautonsa tuohon, Henri ihmettelee.

– Noh, mehän olemme niin korkealla, että täältä on joka suuntaan alamäkeä. Jaksaahan sitä kävellenkin, Niki vastaa samalla, kun asettaa pallon tiille ja katsoo 40 metriä alapuolella häämöttävää griiniä.

Koska korkeuseroa on niin paljon, palloa ei edes tarvitse saada kunnolla ilmaan. Sitä paitsi par-kolmosella birdieen tarvitaan vain kaksi onnistunutta lyöntiä. Siihen kuka tahansa pystyy.

– Katsokaa, Niki sanoo. – Nyt laitetaan ihan tikun viereen.

Henri taputtaa innostuneena, Reijo haukottelee ja Taru toljottaa silmät suurina vuoroin Nikiä ja vuoroin alla odottavaa griiniä.

Niki hengittää syvään, vie mailan taakse ja iskee. Pallo ampaisee matkaan kuin ohjus. Se liitää kohti lippua. Se liitää ja liitää. Griini loppuu kesken. Pallo liitää edelleen. Lopulta se molskahtaa mereen kaukana rannasta. Niki tuntee voimien karkaavan kehostaan.

– Et ottanut korkeuseroa huomioon. Sattuu paremmissakin piireissä, Henri lohduttaa ja astuu itse tiiboksiin.

Niki seuraa jännittyneenä ensin Henrin, sitten Tarun ja lopulta Reijon suorituksen. Henri on ainoa, joka osuu greeniin. Tarun lyönti on niin sähköinen, että pallo lentää pitkäksi, Reijon taas niin laiska, ettei se jaksa edes puoleen väliin.

Griinillä koittaa totuuden hetki, kun Henri yrittää upottaa kolmimetristä puttiaan, mutta birdie muuttuukin kolmen putin bogeyksi.

– Helvetti, Niki ärähtää.

Appiukko läimäyttää häntä nauraen selkään.

– No, äläs nyt. Tällaista se välillä on.

Silloin Niki huomaa painauman reiän vieressä. Ei kai vaan? Voisiko se olla?

Kun he astuvat seuraavaan tiiboksiin, Niki tietää että käsillä on viimeinen mahdollisuus. Jos hän ei saa Reijon ja Tarun tilaa neutralisoitua tällä väylällä, tilanne ei ehdi korjaantua ennen väylää kahdeksan. Niki ei voi työntää Henriä alas jyrkänteeltä, jos Reijo ja Taru ovat sekaisin kuin seinäkellot. Pelastushenkilökunta ja poliisi soitetaan tietenkin paikalle, ja epäilykset alkavat lentää, jos ryhmän kaksi jäsentä vaikuttavat huumatuilta.

Henri astuu tiiboksiin, ja Niki katsoo arvioiden edessä avautuvaa väylää. Se kaartuu loivasti oikealle rantakallioita viistäen. Pahin virhe olisi ampua pallo mereen. Siksi Niki ei voi uskoa silmiään huomatessaan Henrin asettuvan lyöntipaikalle keho merelle päin suunnattuna. Appiukko lyö, ja Niki kiroaa jo hetken mielessään, ettei Henristä ole apua birdien tekemisessä, mutta sitten mereltä puhaltava tuuli tarttuu palloon ja lennättää sen keskelle väylää.

Taru palkitsee Henrin aplodein – kädet tikkaavat yhteen kuin Singerin ompelukone.

Reijo avaa seuraavaksi. Lyönti on kohtuullinen, vaikka mies on aivan nukahtamisen kynnyksellä. Pallo päätyy raffiin väylän vasemman reunan tuntumaan. Niki päättelee, että juju on ottaa mereltä puhaltava tuuli huomioon. Niinpä kun tulee Nikin vuoro, hän suuntaa Henrin tavoin kehonsa merta kohden ja huitaisee niin kovaa kuin pystyy. Osuma on kova, mutta pallo ampaisee matkaan matalana, eikä tuuli pääse kunnolla tarttumaan siihen. Hetken Niki luulee jo päätyvänsä mereen, mutta sitten pallo kiipeää juuri ja juuri mereen viettävän kuilun reunalla sijaitsevaan bunkkeriin. Henri kehuu lyöntiä ja syyttää tuulta heikkenemisestä.

Mukava mies.

Aivan liian mukava listittäväksi.

He siirtyvät naisten tiille ja odottavat Tarun avauksen, joka on kohtalainen. He lähtevät kävelemään ja etsiytyivät palloilleen. Niki tuijottaa epätoivoisena hiekkaan uponnutta palloaan, josta näkyy enää vain laki. Birdie, tai edes par, ei ole mahdollinen, jos hän joutuu huitaisemaan mailansa hiekkalaatikkoon.

Niki nappaa pallon nopeasti käteensä ja viskaa nurmikolle paikkaan, johon se olisi voinut hyvällä tuurilla bunkkerista pomppia. Hän vilkaisee peloissaan ympärilleen, mutta huomaa onnekseen Henrin olevan keskittynyt lyöntiinsä. Samoin Tarun, joka tekee nykiviä harjoitussvingejä irrottaen suuria paloja nurmea väylästä. Niki kääntää päätään vielä hiukan ja kohtaa järkytyksekseen Reijon katseen. Pienet pupillit ovat lukkiutuneet Nikin palloon. Niki luulee jo jääneensä kiinni, kun näkeekin kärpäsen laskeutuvat Reijon silmäluomelle. Mies ei liikahdakaan, ei edes räpäytä. Samassa Niki kuulee myös tasaista korinaa. Ei, vaan kuorsausta! Reijo nukkuu silmät auki. Niki ei jäänyt kiinni huijauksestaan, mutta Reijo tarvitsee kofeiini-annoksen pian tai kierros on pakko keskeyttää.

Kiljaisu.

Niki vilkaisee sivummalle ja huomaa Tarun lyöneen pallonsa mereen. Tältä on turha odottaa birdietä, mutta onneksi kirkaisu sentään herätti Reijon. Valkohapsinen ukko tarttuukin heti mailaan, sulkee toisen silmänsä hahmottaakseen jalkojensa juuressa odottavan pallon ja lyö. Turvetta lentää kaikkialle. Pallo liikkuu muutaman sentin. Ei pirkkua Reijollekaan.

Samaan aikaan kentän toiselta laidalta kuuluu huuto:

– Snap hookki, perkele, Henri karjuu.

Niki seuraa kauhuissaan, kuinka appiukon pallo kiertää vihaisesti vasemmalle ja katoaa pitkään heinään vuoren rinteessä. Jäljellä on enää Niki. Hänen on tehtävä birdie, jos hän haluaa saada tilanteen takaisin hallintaansa.

Niki siristää silmiään ja yrittää hahmottaa tulevaa lyöntiä. Griini ei ole kaukana, mutta se on korotettu niin, että lipusta näkyy vain kärki. Hän tarvitsee mailan, joka nostaa pallon korkealle, jotta se ehtii pysähtyä griinillä. Niki nappaa bagista sopivan mailan, astuu pallon eteen ja katsoo sitä vakavana.

Nyt tai ei koskaan.

Niki vie mailan taakse ja kiertää kehoaan pitäen kätensä rentoina mutta vakaina. Kuuluu läsähdys. Ei, vaan nasahdus. Ei, ei nasahduskaan, jotain puhtaampaa, jotain voimakkaampaa, jotain rapsakampaa. Ehkä äänelle ei ole olemassa sanaa. Sen verran Niki kuitenkin tietää, että se on kaunein ääni, mitä hän on koskaan kuullut. Seuratessaan pallon lentoa griiniä kohti hän ymmärtää äänen syntyneen, kun lapa osui palloon täydellisesti. Niki on hurmiossa.

Pallon lentorata saavuttaa lakipisteen ja lähtee laskeutumaan. Korotetun griinin vuoksi Niki ei näe, mihin pallo pysähtyy, mutta se putoaa maahan aivan lipun linjassa.

Niki tarttuu bägiinsä ja lähtee juoksemaan. Henri hurraa jossain taustalla. Pian Niki saavuttaa griinin, mutta palloa ei näy missään. Hän paiskaa bägin raivoissaan maahan. Lyönnin on täytynyt mennä ylitse – kaikki on menetetty. Hän ei saa vietyä suunnitelmaansa loppuun, appiukko jää henkiin ja Niki joutuu vankilaan, koska hänellä ei ole tarpeeksi rahaa selviytyäkseen oikeudenkäynnistä. Firma menee konkurssiin ja vaimo jättää hänet. Kaikki on ohitse.

Silloin Niki huomaa painauman aivan reiän vieressä.

Ei kai vaan? Voisiko se olla?

Niki juoksee reiälle ja kurkistaa sisään. Pohjalla lojuu pallo.

– Siellä! Se on siellä! Niki huutaa niin kovaa kuin pystyy.

Henri ja Taru ovat juuri ennättäneet griinin eteen. He taluttavat Reijoa, joka näyttää nukkuvan seisaallaan.

Niki juoksee bägilleen ja kahmaisee käsiinsä viisi viimeistä pulloa. Samassa hän muistaa ongelman, jonka oli jo ehtinyt unohtaa – hän ei edelleenkään tiedä, missä pullossa on mitäkin. Niki tuijottaa pulloja ja yrittää kuumeisesti keksiä ratkaisua, mutta mitään ei tule mieleen. Kahdessa pulloista on unilääkettä, kahdessa kofeiinia ja yhdessä tavallista vodkaa. Niki ei osaa edes laskea, millä todennäköisyydellä Reijo saisi kofeiinia, Taru unilääkettä, hän itse tavallista viinaa ja appiukko unilääkettä. Sen hän kuitenkin tietää, että on tullut liian pitkälle kääntyäkseen takaisin.

Niki viskaa yhden pulloista mereen ja nostaa neljä korkealle päänsä päälle.

– Pirkkupullon aika!

– Se oli kyllä eagel, Henri hörähtää. – Mutta kyllä kelpaa. En vain ole varma, kannattaako tämän kaverin enää juoda, hän jatkaa nyökäten Reijoa kohti.

– Höpsis! Niki huutaa, kiertää yhden pullon korkin auki, iskee sen Reijon suuhun ja kallistaa tämän päätä taaksepäin.

Neste pulppuaa pullosta ja Reijo rykäisee.

– Samperi, hän murahtaa ja työntää vaimonsa kauemmaksi ottaen painon vihdoin omille jaloilleen.

Kirpakka viina näyttäisi ainakin piristäneen kaveria hetkellisesti.

Niki jakaa pullot myös Henrille sekä Tarulle. Hän kohottaa omaa pulloaan ja he kaikki kumoavat annoksensa.

Sitten vain toivotaan parasta, Niki ajattelee ja lähtee pelaamaan viimeistä väylää ennen pääkallopaikkaa. Avaus onnistuu ja peli sujuu muutenkin yllättävän hyvin. Niki alkaa ymmärtää, miksi jotkut hurahtavat golfiin niin tosissaan. Lajissa on jotain, mitä ei voi selittää – aika tuntuu pysähtyvän, nurmi tuoksuu nenässä, täydellisen lyönnin mahdollisuus kihelmöi vatsanpohjassa.

Väylä loppuu ja griini häämöttää. Reijokin näyttäisi hieman piristyneen ja Taru rauhoittuneen. Niki taisi kuin taisikin osua oikeaan pulloja jakaessaan. Hän vilkaisee griinille, jonka oikeaa reunaa viistää jyrkänne. Niki kävi yöllä irrottamassa turvaköyden ja kaatamassa aidan seipäät. Nyt mikään ei estä kävelemästä alas reunalta.

Appiukko astelee pallolleen ja keskittyy puttaamaan samalla, kun Niki hiippailee reunalle ja katsoo alas. Iho nousee kananlihalle. Pudotusta on 60 metriä. Alhaalla on vastassa terävä kivikko, jota aallot huuhtovat.

Niki perääntyy huohottaen reunalta. Hän oli ajatellut, että huijaa appiukon reunalle keksityllä tarinalla siitä, että Tiger Woods olisi heittänyt putterinsa epäonnistuneen yrityksen jälkeen kivikkoon ja että se on siellä vieläkin. Henri kurkkaisi alas ja Niki vain työntäisi kevyesti selästä. Painovoima hoitaisi loput. Kuulostaa yksinkertaiselta paperilla mutta käytännössä… käytännössä joutuu kuuntelemaan Henrin veret seisauttavaa kuolinhuutoa monen sekunnin ajan.

Takaa kuuluu kolahdus, kun pallo uppoaa reikään. Niki kääntyy ympäri ja huomaa kaikkien muiden olevan jo valmiit. Hän menee omalle pallolleen ja puttaa kädet täristen. Pallo putoaa reikään vasta neljännellä putilla.

– Joskus tämä on niin kovin julma laji, Henri lohduttaa.

Niki katsoo appeaan epätoivoisena. On päätöksen aika. Tappaako vai eikö tappaa? Säästämällä Henrin hengen hänen oma elämänsä tuhoutuu. Tappamalla hän taas joutuu elämään lopun ikäänsä syyllisyys harteillaan ja tietäen, että tappoi yhden mukavimmista miehistä, mitä Suomen kamara on päällään kantanut.

Rikas elämä syyllisyydessä vai epäelämä oikeamielisessä köyhyydessä?

– Oletteko kuulleet siitä kuuluisasta putista, Tigerin putista, tällä griinillä, Niki kuulee itsensä sanovan.

Henri kurtistaa kulmiaan. Taru näyttää edelleen tavallista skarpimmalta ja Reijo vieläkin hieman nuukahtaneelta, mutta hekin katsahtavat Nikiä selvästi kiinnostuneina.

– Kyllähän siitä kaikki ovat kuulleet, Niki jatkaa. – Tiikeri oli pelaamassa Thracian Cliffssiä, seitsemän väylää ja seitsemän pirkkua, oma ennätys kiikarissa, sitten tultiin kasille…

Niki osoittaa griiniä ja kaikki vilkaisevat nurmea jalkojensa alla.

– Neliputtinen. Ihan niin kuin mulla äsken, Niki jatkaa. – Ennätys romukoppaan. Tiger viskasi putterinsa tuonne alas. Se on siellä kivillä kuulemma vieläkin.

Henri, Reijo ja Taru kääntyvät jyrkännettä kohti.

– Ei voi olla, Henri henkäisee. – Tiikerin maila, tuolla alhaalla, todellako?

Niki nyökkää.

– Niin kerrotaan.

Niki seuraa kuin unessa, kun hänen pelikumppaninsa astelevat reunalle. Hän seuraa itse perässä ja asettuu puolittain Henrin taakse.

– Missä? Reijo kysyy sammaltaen.

Niki pistää merkille, että unilääkkeen vaikutus ei vaikutakaan laantuneen niin paljon kuin hän hetki sitten luuli.

– Tuolla alhaalla, Niki sanoo.

Henri astuu askeleen lähemmäs ja kumartuu eteenpäin. Niki näkee paikkansa tulleen. Kukaan ei huomaa, jos hän hieman vauhdittaa menoa. Niki työntää Henriä selästä. Iso mies huudahtaa kaatuessaan eteenpäin, raapiessaan kynsillään ilmaa, kohdatessaan 60 metrin vapaapudotuksen silmästä silmään.

Taru reagoi ensimmäisenä – ja nopeasti. Niin nopeasti, ettei Niki ole koskaan nähnyt minkään liikkuvan sellaisella vauhdilla.

Nainen tarttuu toisella kädellä Henriä kauluksesta ja toisella miestään jalasta. Henri putoaa reunan yli, mutta Tarun kofeiinin terästämä puristus on heltymätön. Iso mies jää roikkumaan kauluksestaan ilmaan. Taru makaa selällään maassa kädet äärimmilleen venytettynä. Niki vilkaisee Reijoa, jonka jalasta Taru pitää kiinni ja huomaa tämän taistelevan pysyäkseen hereillä. Niki ymmärtää, ettei onnistunutkaan pullojen jakamisessa, vaan Reijo on saanut toisen unilääkkeen ja Taru toisen kofeiinipommin, jonka avulla hän liikkui niin nopeasti.

– Auta! Taru huutaa. – Tartu Henriin!

Niki ei voi muuta kuin mennä mahalleen maahan ja kaapata appiukon käden käteensä.

– Vedetään kolmannella, Taru huutaa. – Yksi, kaksi, kolme!

He vetävät Henrin ylös kielekkeelle.

– Huh, se oli lähellä, Taru sähisee roikkuen yhä reunan toisella puolella vain miehensä jalasta kiinni pitäen.

Nikistä tuntuu, että hän ymmärtää vihdoin kysymyksen todellisen merkityksen.

Silloin kuuluu kuorsausta. Niki ja Henri vilkaisevat ylös Reijoon ja huomaavat tämän jälleen nukahtaneen. Mies lähtee kaatumaan hitaasti eteenpäin. Nikin leuka loksahtaa auki hänen ymmärtäessään, mitä tulee tapahtumaan.

– Herää Reijo! Taru huutaa, mutta mies jatkaa kuorsaamista ja kaatuu eteenpäin.

Taru yrittää tarttua toisella kädellä kallioon mutta turhaan. Entinen poliisi ja näyttelijä sekä maatalouslomittaja putoavat. Niki höristää korviaan, mutta ei kuule veret seisauttavaa kuolinhuutoa, vaan paksun kuorsauksen ja tasaisen pälpätyksen, kunnes sekin päättyy märkään läsähdykseen.

Niki ja Henri vilkaisevat reunan yli ja näkevät aaltojen kuohuvan punaisina. Sitten he katsovat toisiaan. Niki näkee, mitä appiukon päässä liikkuu

– Niki, yrititkö nää työntää mut alas? Henri kysyy.

Niki tuntee leukansa väpättävän. Mitä hänen pitäisi sanoa? Pitäisikö hänen kertoa rahavaikeuksista ja syytteistä, tulevasta konkurssista – siitä, kuinka olisi voinut pelastaa kaiken, jos olisi saanut edes puolet appiukon omaisuudesta. Ehkä Henri ymmärtäisi. Jos joku niin Henri. Ehkä…

Pitkä haukotus katkaisee ajatukset. Aurinko lämmittää ja ruoho tuoksuu nenässä. Äkkiä Niki huomaa olevansa hyvin väsynyt. Hän taisi sittenkin juoda unilääkettä sisältävän pullon tavallisen sijaan.

Niki tuntee silmiensä painuvan väkisin kiinni.

– Henri…, hän mutisee yrittäen muistaa, mitä yrittikään sanoa.

Niki ei muista. Jostain syystä hän kuitenkin muistaa, kuinka Henri ensimmäisellä tiillä kysyi, haluaisiko hän mulliganin. Juuri nyt Nikistä tuntuu, että hän ymmärtää vihdoin kysymyksen todellisen merkityksen.

– Henri, saisinko vielä yhden mulliganin?

Appi katsoo häntä kauhistunut ilme kasvoillaan.

– Niki, mitä nää oikein horiset? Reijo ja Taru ovat kuolleet. Emme me voi jatkaa kierrosta.

Nikin leuka putoaa rintaan. Väsymys vyöryy ylle kuin hyökyaalto.

– Elämältä, hän mutisee. – Haluaisin mulliganin elämältä.

Niki nukahtaa samaan aikaan, kun kallioon murtuvien aaltojen pauhu peittyy lähestyvien sireenien ulvonnan alle.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back