Teksti sami sarpakunnas
Kuvat Olli-Mikko Muroke
Rautamaila
Rautapeli on golfin ydin, mutta juuri se tuottaa monille eniten vaikeuksia. Varsinkin pitkät raudat ovat useimmille myrkkyä. Jos mailanpäässä ei ole riittävästi vauhtia, pallo ei nouse riittävän korkealle ja lyönnistä katoaa kosolti mittaa. Monen pelaajan rautaviitonen lentää ilmassa yhtä pitkälle kuin rautakasi, rautanelonen ei ehkä sitäkään.
Ongelmaa on yritetty taklata välinekehityksen keinoin. Harrastajatason rautamailoissa lavan painopistettä on viety alas, jotta pallo nousisi korkeammalle lentoradalle. Osumapinnan takana oleva onkalo puolestaan lisää osumapinnan joustoa ja tuottaa pallolle paremman lähtönopeuden.
Rautamaila edellyttää hyvää osumaa.
Kaikesta tästä on apua, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Pitkä rauta on edelleen monelle murheenkryyni. Pitkään rauta-mailaan ei tartuta kuin pakon edessä.
Eikä kannatakaan, ellei mailanpäännopeus draivissa huitele vähintään 105 mph:n tietämillä. Se on useimmille meistä vain kaukainen haave.
Käytännössä pitkä rauta on paras vaihtoehto ani harvalle harrastajalle. Rautamaila edellyttää hyvää osumaa. Pitkällä raudalla huono lyönti on tosi huono. Muut vaihtoehdot antavat enemmän anteeksi.
Kenelle: kovaa lyövälle ja erittäin taitavalla pelaajalle
Mihin: etenkin avauslyönteihin, tietyin varauksin myös väylälle
Nostokulma: 18°–24°
Driving tai utility iron
Perinteistä rautamailaa paljon muistuttava niin sanottu driving iron on nimensä mukaisesti suunniteltu etenkin tiilyönteihin, mutta driving iron on käyttökelpoinen myös väylältä lyötäessä.
Driving iron on eräänlainen rautamailan ja hybridin välimuoto. Sen lapa on ontto ja hieman rautamailaa suurempi, mutta hybridiä pienempi. Painopiste on saatu vietyä alas ja lavan takaosaan, mikä auttaa nostamaan pallon korkeammalle lentoradalle ja lisää anteeksiantavuutta.
”Perinteiseen rautaan verrattuna driving iron sopii useammalle, mutta vaatii paljon lyöntinopeutta. Useimmilla lyönnin kaari jää liian matalaksi. Siksi ilmalennosta katoaa mittaa, eikä matalaan kaareen lähetetty pallo pysähdy griinillä helposti”, Golf Centerin välineasiantuntija Toni Salakari luonnehtii.
Rautamailoista driving iron eroaa myös siinä, että usein sen varsi on kevyttä hiilikuitua.
”Driving iron on edelleen hieman matalammilla händäreillä (tasoitus alle 10) pelaavien juttu. Se näkyy myynnissä. Hybridejä myydään enemmän kuin utility-rautoja. Utility on siis näistä kolmesta marginaalisin, mutta ne, jotka näistä mailoista tykkäävät, ovat hyvin uskollisia käyttämään niitä”, Wilson-tuotemerkin omistavan Amer Sportsin myyntipäällikkö Tuomas Korpi sanoo.
Rautamailoista driving iron eroaa myös siinä, että usein sen varsi on kevyttä hiilikuitua. Keveys lisää mailanpään nopeutta, ja hiilikuituvarsissa on enemmän vaihtoehtoja ominaisuuksien suhteen. Esimerkiksi varren taipumakohtaan (kick point) pystytään vaikuttamaan enemmän, jolloin mailan ominaisuuksia pystytään hyödyntämään pelaajalle optimaalisella tavalla.
Kenelle: kovaa lyövälle pelaajalle
Mihin: etenkin avauslyönteihin, tietyin varauksin myös väylälle
Nostokulma: 18°–24°
Hybridi
Hybridit ovat helpottaneet valtavasti monen harrastajan pelaamista. Ontto lapa, jossa painopiste on matalalla, tuottaa pallolle paremman lähtönopeuden. Hybridin lapa on myös rautamailaa suurempi ja antaa suunnittelijoille enemmän mahdollisuuksia erilaisten ominaisuuksien painottamiseen. Varsi on lyhyempi kuin puumailoissa, joten se on helpompi hallita. Maila on useimmilla tarkempi kuin puut.
”Vielä kymmenisen vuotta sitten, kun aloitin Callawayllä, hybridejä myytiin selkeästi enemmän kuin väyläpuita. Moni osti alkuun yhden hybridin, tyypillisesti rauta-3:n tilalle ja päätyi myöhemmin korvaamaan myös rauta-4:n ja ehkä rauta-5:n hybridillä”, Jack Seddon Callaway Golf Europelta kertoo.
Hybridit ovat kehittyneet viimeisten vuosikymmenten aikana valtavasti. Mailaryhmän sisällä on myöskin huomattavan paljon vaihtelua. Taitavat pelaajat vaativat hybridiltään erilaisia ominaisuuksia kuin tavalliset harrastajat.
Monen hybridin lapa on rakennettu niin, että se ei helposti tuota fade-kierrettä, vaan on draw-painotteinen.
Hybridi on erittäin monikäyttöinen. Sillä voi lyödä tiiltä ja väylältä, mutta myös raffista moni saa pallon hybridillä hyvin liikkeelle. Hybridi on raffista käyttökelpoisempi kuin väyläpuu, jonka suuri lapa ei uppoa pitkään heinään ja jolla kontakti palloon jää usein heikoksi. Hybridin kompaktimpi lapa taas sujahtaa heinän sekaan hyvin ja napauttaa pallon ulos pitkästä heinästä matalammallakin mailanpään nopeudella herkästi, ja peliä päästään jatkamaan väylältä.
Hybridejä saa jo hyvin suurella nostokulmalla, ja moni korvaa niillä rautamailat aina rautaviitoseen asti. Saatavilla on hybridejä aina rautakahdeksikkoon asti.
Miksi osa kovaa lyövistä pelaajista kuitenkin vieroksuu hybridiä?
Lähtökohtaisesti hybridillä lyödään rautamailan tapaan. Svingissä mailan liikerata eli plane on hieman pystympi kuin puumailoilla lyötäessä. Monen hybridin lapa on rakennettu niin, että se ei helposti tuota fade-kierrettä, vaan on draw-painotteinen. Useimpia harrastajia tämä ominaisuus auttaa, koska lapa sulkeutuu helpommin osumassa ja lyönti suoristuu.
Kovaa svingaaville, luonnostaan draw-kierrettä lyöville pelaajille tämä voi aiheuttaa ongelmia liiallisen draw-kierteen muodossa. Käytännössä moni kovaa svingaava pelaaja pelkää hukkia, jota on vaikea kontrolloida. Toni Salakari ei kuitenkaan suoralta kädeltä hylkäisi hybridejä vaihtoehtoina paremmillekin pelaajille.
”Jos lyönnissä on vauhtia ja pelaaja lisäksi osaa ja haluaa lyödä erilaisia kierteitä, hybridi on monipuolinen maila. Saatavilla on hyvin neutraaleja lapoja ilman draw-painotusta. Myös oikea varsivalinta on näissä mailoissa tärkeä”, Salakari neuvoo.
Kenelle: kaiken tasoisille pelaajille
Mihin: avauksiin, väylälle ja raffiin
Nostokulma: 16°–36°
Väyläpuu
Väyläpuut ovat kokeneet yllättävänkin renessanssin etenkin huippupelaajien bägeissä. Väyläpuu on rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin hybridi, mutta sen lapa on hieman suurempi, varsi hieman pidempi ja lyöntiliike laakeampi.
”Viimeisen kolmen vuoden aikana väyläpuiden kysyntä on kasvanut huomattavasti. Niitä näkee myös huippupelaajien bägeissä, ja osalle harrastajista väyläpuu vain on helpompi lyödä kuin hybridi”, Jack Seddon sanoo.
”Väyläpuita myydään ylivoimaisesti eniten. Hybridejä ja utility-rautoja suurin piirtein saman verran”, kertoo Titleist-tuotemerkin maahantuonnista vastaavan Acushnetin Teemu Vinni.
”Väyläpuu-5 on myydyin ja myös puuseiskaa myydään koko ajan enemmän, johtuen ihan sen suosiosta toureilla sekä mailan monikäyttöisyydestä. Henkilökohtaisesti haluaisin nähdä enemmän puuviitosia kuin puukolmosia harrastajien bägeissä riippumatta sukupuolesta”, Tuomas Korpi sanoo.
Moni huippupelaaja on alkanut suosia bägissään väyläpuita, puuviitosta ja jopa puuseiskaa.
Väyläpuun lyöntiliike on hybridiä laakeampi. Varsi on lähes poikkeuksetta hiilikuitua, mikä auttaa tavallisista harrastajaa tuottamaan mailanpäähän riittävästi vauhtia. Varsikin on pidempi kuin hybrideissä, ja siksi hallitun draw’n lyöminen väyläpuulla on monelle hankalaa. Väyläpuilla lyödäänkin usein fade-kierrettä, jota on draw-kierrettä helpompi kontrolloida. Fade-kierteinen lyönti myös yleensä nousee draw’ta korkeammalle, ja kun siinä vielä tyypillisesti on enemmän alakierrettä, pallo pysähtyy nopeammin.
Hitaammin svingaavilla pelaajilla alakierre auttaa palloa pysymään ilmassa pidempään, jolloin lyöntiin tulee enemmän mittaa. Liiallinen alakierre tosin syö lyönnistä mittaa.
Moni huippupelaaja on alkanut suosia bägissään väyläpuita, puuviitosta ja jopa puuseiskaa, juuri alakierteen ja korkean lentokaaren takia. Niiden ansiosta pallo on helpompi pysäyttää viheriölle.
”Jos yksi nyrkkisääntö pitäisi antaa, niin väyläpuu sopii lähes kaikille. Perinteisen puukolmosen sijaan suosittelen kuitenkin ihan jokaista kokeilemaan puuviitosta. Se nostaa pallon helpommin ilmaan ja auttaa näin tuottamaan helposti lyöntiin mittaa. Pituusvaihtelua on huomattavasti vähemmän kuin puukolmosella lyötäessä”, Salakari vinkkaa.
Kenelle: kaiken tasoisille pelaajille
Mihin: avauksiin ja väylälle
Nostokulma: 13°–24°
Mitä huippupelaajat valitsevat?
Mikko Korhonen
”Minulla on rauta-3 grafiittivarrella. Käytän sitä paljon tiiltä, mutta myös väylältä. Tarvittaessa sillä pystyy lyömään korkeampia lyöntejä kuin teräsvartisella. Bägistä löytyvät lisäksi puu-3+ ja puu-5+. Käytännössä nämä ovat siis puu-2,5 ja puu-4,5 eli niiden nostokulma on vähän pienempi. Spooni (puu-3+) on aika matala. Sillä lyön lähinnä tiiltä, mutta tarvittaessa myös toisen lyönnin par-viitosilla. Puu-5:n kaari on korkea ja pallo pysähtyy nopeammin kuin vaikka rauta-2:lla.”
Kalle Samooja
”Bägissä on rautanelosen jälkeen 19-asteinen hybridi, Callaway Apex UW, ja sen jälkeen puu-3. Rakennan bägin niin, ettei mailojen välille tule liikaa mittaeroja. Rautanelonen menee 205, hybridi 220 ja spooni (puu-3) noin 245 metriä. Jos tiedän, että kentän par-viitosilla toinen lyönti on aina todella pitkä, saatan ottaa bägiin spoonin, joka lentää sellaiset 255 metriä. Lisämatka tulee käytännössä alakierrettä vähentämällä.
Hybridi on bägin parhaita mailoja. On tärkeää luottaa siihen, koska hybridillä lyödään usein vaikean par 3:n avaus tai par 5:n pitkä kakkoslyönti.
Varsi on hybridissä tärkeä. Minulla hybridiin tulee paljon alakierrettä, mutta pystyn lyömään mailalla myös vähemmän spinnaavia vetoja. Kikkailen hybridillä aika paljon erilaisia lyöntejä.
Hybridissä on lyhyempi varsi kuin väyläpuissa ja se on siksi paljon tarkempi. Se toimii oikeastaan kuin rautamaila. Mittaa en kaipaa yhtään enempää.”
Sanna Nuutinen
”Draiverista (10,5°) kun tullaan alaspäin, niin seuraava maila on spooni (puu-3), se taitaa olla 15-asteinen. Sen jälkeen on 19-asteinen hybridi. Rautanelosen olen korvannut 22-asteisella hybridillä, johon minulla on kaksi erilaista vaihtoehtoa. Joissain kisoissa, kuten British Openissa, käytän 21-asteista driving ironia, jolla lyönti on matalampi. Hybridillä kaari on korkea ja pehmeä. Pisin rauta on siis rauta-5. Kiertueella jotkut pelaajat korvaavat vielä rauta-vitosenkin hybridillä. Toisaalta, kyllä pitkiä rautojakin näkee pitkälyöntisimpien pelaajien bägeissä.”
Lyöntitesti
Testin koekaniini on hyvätasoinen harrastaja (HCP alle 10), jolla on draiverilla lyötäessä mailanpäässä vauhtia noin 96 mailia tunnissa. Jos et tiedä omaa nopeuttasi, niin tuollaisella mailanpään nopeudella pallo lentää ilmassa noin 205–215 metriä. Vauhtia on sen verran, että kaikkien mailojen varret ovat stiffejä.
”S on vain kirjain. Sitä ei kannata tuijottaa. Tärkeintä on löytää sopiva varsi. Moni tämäntasoinen pelaaja suosii stiffiä, koska sivuhajonta on vähän pienempi kuin pehmeämmällä varrella”, Toni Salakari sanoo.
Mitä testi kertoo?
Testissä kaikilla mailoilla lyötiin lämmittelyn jälkeen kolme onnistunutta lyöntiä rangella. Mittaamisen hoiti Track Man -lyöntianalysaattori. Pienen tauon jälkeen testi toistettiin lyömällä mailat eri järjestyksessä. Tulokset eivät muuttuneet juuri lainkaan.
Driving iron toimi kohtuullisesti, mutta lyönnit jäivät lyhyemmiksi kuin muilla mailoilla. Lisäksi ne olivat matalia, eikä alakierrettä ollut tarpeeksi pysäyttämään palloa viheriölle. Lyöntien laatu heitteli huomattavasti enemmän kuin muilla mailoilla.
Hybridi oli toistettava, ja sen hajonta oli kaikkein pienintä. Lisäksi lyöjän luontainen draw toimii hyvin hybridillä lyötäessä. Kun mailan lie-kulmaa säädettiin asteen verran flätimmäksi, lyöntiin tuli enemmän alakierrettä, minkä ansiosta lyönnit pitenivät.
”Osumat olivat vähän alhaalla lavassa, joten lie-kulmaa laskemalla alaosuman vaikutus vähenee”, Salakari kertoo.
”Smash (osumapuhtaus) oli 1,5 eli käytännössä maksimaalinen. Näkee, että hybridi on ollut testaajalla käytössä pitkään ja sillä osataan lyödä. Pienen säädön jälkeen maila toimii paljon paremmin, eli hienosäätö kyllä kannattaa”, hän jatkaa.
Väyläpuulla lentokaari oli muutaman metrin hybridiä korkeampi, ja alakierrettä oli noin 500 rpm/sek enemmän. Pallon lähtönopeus oli käytännössä sama kuin hybridillä lyötäessä, mutta lyönnin mitta ilmassa hieman lyhyempi korkean lentokaaren ja alakierteen johdosta. Lyönnin mitta oli kuitenkin riittävä ja pituusvaihtelu olematonta. Suuntatarkkuus oli kuitenkin hieman heikompi kuin hybridillä.
