Väylä kerrallaan - Golflehti
Väylä kerrallaan

Väylä kerrallaan

Kerigolfissa alkoi kesällä vuosia kestävä kenttäremontti, jolla on potentiaalia nostaa hurjasta maineestaan kärsinyt kenttä maamme kärkikastiin.

Teksti Jere Jaakkola
Kuvat Jere Jaakkola, Janne Lehto, Ilonen Design
Facebook Whatsapp Linkedin

Aleksi Kahri muotoilee kaivinkoneella uutta tienpohjaa Kerigolfin ykkösreiän takana. Reikä itsessään alkaa olla jo remontoitu. Tiiauspaikat on rakennettu uudelleen ja niiden ympärille on tehty upea waste-alue sekä suuri puttigriini. Näkymä lyöntipaikoilta on raikkaasti uudistunut, ja väylän pelattavuutta on parannettu myös poistamalla väyläbunkkerit draivien alastuloalueelta. Kentän avausreikä antaa esimakua siitä, mitä Kerigolfissa on lähivuosina luvassa.

”Kentällä on kaikki elementit nousta Suomen kärkikenttien joukkoon”, shaperina Kerigolfissa työskentelevä Kahri uskoo.

Samaa mieltä on Mikko Ilonen, jonka suunnittelutoimisto Ilonen Design vastaa Kerigolfin remontista ja kehittämissuunnitelmasta.

”Tässä on tosi hyvä aihio. Sekä paikallinen väki että tekijät ovat samalla linjalla. Kaikki uskovat siihen, että syntyy hyvää jälkeä”, Ilonen sanoo.

Projekti on päässyt vauhdikkaasti käyntiin. Kerigolf ja Ilonen Design keskustelivat asiasta ensimmäisen kerran elokuussa 2021. Työt kentällä päästiin aloittamaan jo tänä kesänä.

Kerigolfin maine haastavana kenttänä on säilynyt näihin päiviin asti, vaikkei se vastaa enää ihan todellisuutta.

Kenttäremontin tarve oli tiedostettu vuonna 1989 avatussa Kerigolfissa jo pitkään.

”Kentän ikä näkyy erityisesti lyöntipaikoissa. Niissä on kulumaa, ja ne ovat varsin pieniä. Puut varjostavat monin paikoin kenttää, vaikka niitä on paljon jo poistettukin. Kastelujärjestelmä kyllä ulottuu joka paikkaan, mutta ei sekään ihan priimaa enää ole. Se on ollut maan alla 33 vuotta”, Kerigolfin toimitusjohtaja Soili Pelkonen kertoo.

Kaikkea ei Kerigolfissa tarvitse uusia. Viheriöiden kunto on tutkittu, ja ne ovat yllättävän hyvässä kunnossa.

”Kuusi viheriöistä olisi hyvä uusia, kuusi kiva uusia ja kuudelle ei välttämättä tarvitse tehdä mitään”, Pelkonen sanoo.

Myös Ronald Freamin alkuperäinen reititys on pohjimmiltaan varsin toimiva. Pelattavuutta kentällä voi kuitenkin monin paikoin ja erilaisin keinoin parantaa. Niin myös halutaan tehdä, ja sille on syynsä.

Kun Suomen golfkenttärakennusbuumi oli 80- ja 90-luvuilla kuumimmillaan, eri puolille maata nousi helppoja kenttiä ja vähän vaikeampia kenttiä.

Ja sitten oli Kerigolf.

Pitkää, paikoin kapeaa ja mäkistä metsäkenttää pidettiin suorastaan monsterina. Kerigolfin maine haastavana kenttänä on säilynyt näihin päiviin asti, vaikkei se vastaa enää ihan todellisuutta, ei ainakaan siinä määrin kuin 30 vuotta sitten. Pelaajien mielikuvaa halutaan Kerimäellä muuttaa.

”Onhan kenttä omalaatuinen ja omaleimainen. Moni on halunnut tulla kerran kesässä kokeilemaan, kuinka sen hanskaa. Tavoitteenamme on tehdä kentästä parempi ja selkeämpi ja parantaa sen pelattavuutta siten, ettei kenttää koettaisi ihan niin haastavana. Kesytöntä siitä ei silti ole tarkoitus tehdä. Haaste paremmille pelaajille halutaan säilyttää”, Pelkonen sanoo.

Aleksi Kahri (vas.) ja Mika Hulkkonen viimeistelivät ykkösreiän muutostöitä syyskuussa.

Kerigolfin ykkösen tiiauspaikkojen viereinen waste-alue antaa esimakua siitä, mitä muillakin väylillä on luvassa.

Kai Hulkkonen (vas.), Mikko Ilonen ja Soili Pelkonen remonttihommissa.

Kerigolfin alueen hiekka täyttää sellaisenaan USGA-standardit. Ihanteellisen maa-aineksen ansiosta kentän rakentaminen on huomattavasti normaalia edullisempaa.

Uusi puttigriini kylvettiin syksyllä ja on pelattavissa ensi kaudella.

Vaikka remontti on lähtenyt lennokkaasti käyntiin, valmista Kerigolfissa on arviolta vasta 5–7 vuoden kuluttua. Projektia venyttää se, että remontti pyritään rahoittamaan tulorahoituksella. Harjoitusalueiden parantamiseen Kerigolf on saanut myös liikuntapaikkarakentamisen valtionavustusta.

”Ei laina sinällään mikään peikko meille ole, mutta pyrimme siihen, että saamme rahoitettua remontin muiden tulovirtojen avulla”, Soili Pelkonen sanoo.

Suuren lainanoton turvin remontti voitaisiin viedä läpi huomattavasti nopeammin, mutta kertarysäyksellä tehtävä peruskorjaus on vain yhden kentän golfkeskukselle haastava projekti.

”Meillä ei oikein ole varaa siihen, että pistäisimme väyliä kiinni ja sanoisimme pelaajille, että menkää siksi aikaa naapuriin pelaamaan. Se vaikuttaisi pahasti taloustilanteeseemme. Pyrimme siihen, että meillä on täysimittainen kenttä pelattavissa koko remontin ajan”, Pelkonen sanoo.

"Kerigolfin hiekka läpäisee sellaisenaan veden niin hyvin, ettei kuivatusta tarvitse laittaa mihinkään."

Seuraavat vuodet Kerigolfissa pelataan osin remontin ehdoilla, mutta Pelkosen mukaan projekti on otettu Kerigolfissa hyvin vastaan.

”Jäsenillä ja osakkailla on totta kai monenlaisia toiveita siitä, mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä, mutta he ovat olleet iloisia siitä, että kenttää lähdetään kunnostamaan.”

Suopeaa vastaanottoa edesauttaa sekin, että kentän remontoiminen Kerigolfissa on poikkeuksellisen edullista, kiitos ihanteellisen hiekkamaaperän.

”Lähetimme hiekan tutkittavaksi, ja kun saimme tulokset niistä, olimme ihan, että ei voi olla totta. Kentän alue on käytännössä seulomatonta USGA-standardit täyttävää hiekkaa. Uskomattoman hyvää kamaa”, sanoo Ilonen Designin osakas ja kentänrakentamisen asiantuntija Kai Hulkkonen.

Hän on johtanut kenttien rakennusprojekteja samankaltaisilla hiekkamaatonteilla muun muassa Puolan Sand Valleyssä ja Viron Pärnu Bayssa.

”En ole ikinä törmännyt vastaavaan. Pärnu Bayssa hiekka ei ollut lähelläkään Kerigolfin tasoa. Hyvilläkin hiekkamailla joukossa on yleensä isoja kiviä tai jotain muuta, mikä täytyy seuloa. Kerigolfin hiekka läpäisee sellaisenaan veden niin hyvin, ettei kuivatusta tarvitse laittaa mihinkään”, Hulkkonen sanoo.

Maaperän ansiosta rakentaminen on sekä halpaa että nopeaa. Ja jos hiekka loppuu kentältä kesken, viereiseltä soramontulta samaa tavaraa saa rekkalasteittain huokeasti lisää.

Pinnan alle jäävä työ on sekin joutuisaa. Kentän uuden kastelujärjestelmän putkisto on helppo kaivaa hiekkaan, vaikka välillä tuleekin kallio vastaan.

Rakentajille maaperä mahdollistaa myös itsensä toteuttamisen kentän uudelleensuunnittelussa. Remontoinnin filosofia on Ilonen Designia omimmillaan: avaria näkymiä, laajoja lyhyeksi leikattuja alueita ja griiniympäristöjä ja vastapainona karkeita, luonnonmukaista wastelandeja reuna-alueilla. Tarkoituksena on kuitenkin säilyttää ja jopa korostaa Kerigolfin synnynnäistä dna:ta: monimuotoista, villiäkin luontoa ja kentän mieleenpainuvaa omaleimaisuutta.

Katso alta Ilonen Designin esittelyvideo uusitun ykköstiin alueesta.

Kenttäremontin pitkässä kestossa on Kerigolfille sekä hyvät että huonot puolensa. Remontin etenemistä on mahdollista säädellä sen mukaan paljonko tulorahoitusta milloinkin kertyy. Jos kentän talous pyörii hyvin, remonttiin voidaan investoida nopeammin. Tulorahoituksen ehtyessä voidaan taas painaa jarrua ja edetä maltillisemmin.

Pitkässä ja ajallisesti tarkasti rajaamattomassa projektissa on kuitenkin viestinnällinen haaste: milloin kenttä oikein on valmis?

”Sitä emme vielä pysty sanomaan, mutta meille oli tärkeää, että saimme heti jotain näkyvää aikaan. Se, että aloitimme ykköseltä, oli meille viestinnällinen keino”, Soili Pelkonen sanoo.

”Se kertoo, että tällaista olemme tekemässä.”

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back