Skåne – Golfparatiisi liian lähellä - Golflehti
Skåne – Golfparatiisi liian lähellä

Skåne – Golfparatiisi liian lähellä

Etelä-Ruotsi viehättää kauneudellaan. Golfarin se lumoaa monipuolisuudellaan.

Teksti Krister Jalonen
Kuvat Getty Images, kentät ja Golfpiste
Facebook Whatsapp Linkedin

Falsterbo Golfklubbin 15. väylä on 433-metrinen par 5. Tiiauspaikka on rakennettu aivan Falsterbon majakan kupeeseen. Majakan yläosan numeroyhdistelmä 1795 kertoo, että merenkulkijoita on ohjattu matalikolla oikeaan suuntaan jo kauan ennen kuin alueella on edes haaveiltu golfin pelaamisesta. Golfia Falsterbossa on pelattu ensimmäisen kerran jo vuonna 1909, mutta majakan ympärille 9-reikäinen kenttä nousi pari vuotta myöhemmin.

Koska olen lyönyt koko aikaisemman päivän draivia mihin sattuu, tartun majakkaväylällä bägini toiseen luottomailaan, puukolmoseen. Normaaleissa olosuhteissa, tuulettomassa kesäsäässä, 433 metriä tarkoittaisi kohdallani mahdollisuutta tavoitella griiniä kahdella lyönnillä. Tänään en usko sen olevan mahdollista, joten haluan vain päästä jatkamaan peliä väylältä avauslyöntini jälkeen.

Spoonini lähtee mukavan matalana päätyen 225 metrin päähän lipusta. Päätän jatkaa samalla mailalla viheriön etupuolella sijaitsevasta vesiesteestä huolimatta. Kakkoslyönnissäni osuma on täydellinen. Toivon palloni jaksaneen lentää pienen lammikon yli. Viheriötä lähestyessäni näen edessäni häämöttävän mahdollisuuden. Tartun siihen ja upotan puttini reilusta metristä – elämäni upein eagle on syntynyt.

Karjaisen koko sydämeni pohjasta niin kovaa kuin ikinä kykenen: ”KYLLÄ!” Minuutit ennen Itämeren tuuliin haihtuvaa huutoani kiteyttävät golfista eniten hakemani asian: janoan elämyksiä!

Golfia Falsterbon maisemissa on pelattu ensimmäisen kerran jo vuonna 1909.

Skånen maakunta Etelä-Ruotsissa on ollut kollegoideni toivekohteena jo muutaman vuoden ajan, mutta juttumatkat ovat syystä tai toisesta suuntautuneet muualle. Eräässä kevään toimituspalaverissa kerron Skånen olevan myös minun ehdottomia kiinnostuksen kohteitani. Tartumme toimeen, ja matkasuunnitelma alkaa rakentua.

Ensin varaamme lentoliput Kööpenhaminaan. Kastrupin lentoasemalta on vain vartin ajomatka Juutinrauman sillan yli Ruotsin puolelle Malmöhön. Siitä aukeavat golfilliset mahdollisuudet vailla vertaa. Hankaluudeksi muodostuu lähinnä valinnan vaikeus.

Skånessa on noin 70 golfkenttää. Ne pitävät sisällään Euroopan parhaimpiin kenttiin lukeutuvia helmiä. Nimekkäimpiä ovat Falsterbo, Halmstad, Barsebäck ja PGA Sweden National. Vähemmän tunnettuja mutta silti erinomaisia kenttiä on lukuisia.

Mielikuvani Juutinrauman sillasta ei vastaa todellisuutta. Silta on paljon lyhyempi kuin olen olettanut. Sujuva siirtyminen Tanskasta Ruotsiin luo matkalle vaivattoman sävelen, joka jatkuu koko ajan ja joka paikassa, mihin menemmekin. Kun jatkamme matkaa Skånen länsirannikkoa pitkin Malmöstä Helsingborgiin, mieleen juurtuu helppouden tunne. Rauhallisesta liikenteestä lähtien kaikki tuntuu toimivan.

Mielikuvat horjuvat myös, kun ajelemme Skånen pikkukylien läpi. Eteläinen Ruotsi muistuttaa arkkitehtuurista alkaen enemmän Keski-Eurooppaa kuin sitä Ruotsia, jonka itse tunnen paremmin. Syy lienee osin historiassa, sillä Skåne on ollut vuoroin tanskalaisten ja vuoroin ruotsalaisten hallussa. Ruotsiin se on kuulunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1658 lähtien.

Vastaanotto Mölle Golfklubbilla on skånelaisittain ystävällinen ja rento.

Vastaanotto Mölle Golfklubbilla on skånelaisittain ystävällinen ja rento. Olemme Kullabergin luonnonpuistossa, niemessä, joka sijaitsee Skånen läntisimmässä kulmassa. Kenttä on rakennettu toisen maailmansodan aikaan. Kyseisestä asiasta mölleläiset eivät varsinaisesti ole kovin ylpeitä. Lähinnä se kertoo omaa kieltään historiasta. Muualla Euroopassa ja maailmassa oli täysi rähinä päällä, mutta ruotsalaiset pelasivat samaan aikaan golfia.

Golfkentän rakentaminen luonnonsuojelualueelle asettaa omat haasteensa ennen muuta kentänhoidolle. Möllessä kemikaalien käyttäminen on kielletty, minkä vuoksi kenttä oli heikossa kunnossa useamman vuoden ajan. Tällä hetkellä tilanne on huomattavasti parempi, kiitos uuden kenttämestarin, joka taitaa kentästä huolehtimisen ilman kemikaaleja.

Möllen kylä on pieni ja idyllinen. Golfarille ja muille matkalaisille kylästä löytyy useita majoitusvaihtoehtoja.

Luonnonpuisto on huikean kaunis. On ihmeellistä nähdä, että näinkin lyhyen matkan päässä Suomesta kasvillisuus ja metsät ovat täysin toisenlaisia kuin meillä kotona. Kenttä on pelattavuudeltaan paikoin hieman omituinen, mikä johtuu kalteviin maastonmuotoihin kummallisesti suunnitelluista väylistä. Möllessä ei ole edes haluttu remontoida kenttää vastaamaan nykyaikaisia kenttäsuunnittelun standardeja. Kierros Möllessä kannattaakin ottaa vastaan ennakkoluulottomasti.

Skånen rannikolla meri on hallitseva elementti. Niin myös Möllessä. Muutamilta tiiauspaikoilta avautuu näkymiä, joita suomalaisilla golfkentillä ei ole tarjota. Niiden perässä ovat muutkin kuin golfarit. Kullabergin luonnonpuistossa retkeilijöitä kävelee vastaan tasaisin väliajoin. Eräs mies talsii väylän reunaa kiipeilyvarustuksessa.

Skånea sanotaan laajojen peltoalueidensa vuoksi Ruotsin vilja-aitaksi.

Skånen maakunta on ollut minulle aikaisemmin tuttu lähinnä ruotsalaisista tv-sarjoista. Televisiosta on välittynyt kuva kauniista maakunnasta. Siitä huolimatta Skånen kauneus yllättää. Leppoisina tönöttävät tuulimyllyt ja silmänkantamattomiin leviävät peltoaukeat hallitsevat maaseutumaisia maisemia. Kaikenlaiset räiskyvät, mekastavat elementit loistavat poissaolollaan.

Skånea sanotaan laajojen peltoalueidensa vuoksi Ruotsin vilja-aitaksi. Myös suuret hevosmaneesit erottuvat maisemasta. Maakunnassa järjestetään useita isoja hevostapahtumia.

Maaseutujen läpi ajellessa huomaa senkin, että skånelaisten yhteisöllisyyttä vahvistaa myös rakennuskanta. Talot on rakennettu lääninteiden varsille. Ympärillä aukeavat pellot. Ero Suomesta tuttuun rakentamiseen, jossa maatalosta toiseen on kilometrin matka, on huomattava.

Skånen suurimmat kaupungit ovat Malmö, Helsingborg ja Lund. Noin 350 000 asukkaan Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki, jossa riittää ravintoloita, kahviloita ja klubeja, joista valita jatkopeleihin mieleisensä.

Malmöstä 20 kilometriä pohjoiseen sijaitseva Lund on puolestaan Ruotsin vanhimpia kaupunkeja, jossa pääsee aistimaan kaupungin yli tuhatvuotisen historian. Lund on tunnettu erityisesti vuonna 1666 perustetusta yliopistostaan, joka on Skandinavian suurimpia.

Halmstad Golfklubbin Norra Banan on kahdesta kentästä kuuluisampi.

Halmstad Golfklubbin kenttä on sunnuntai-iltapäivänä täynnä pelaajia. Siitä huolimatta tuntuu kuin pelaisimme neljän hengen ryhmänä omalla kentällä. Halmstadin Norra-kenttä on suunniteltu siten, että väyliltä ei näe toisille, mikä luo kierrokselle rauhaisan ja lämpimän tunnelman. Puistomaisen metsäkentän vehreys korostaa entisestään seesteistä ilmapiiriä. Nykyään trendinä on puhua “hitaista aamuista”, ja kierros Tylösandiksikin kutsutulla kentällä on golfillisessa mielessä juuri tätä.

Halmstad Golfklubbilla golfista on mukava nauttia. Klubitalosta lähtien kaikki on viimeisen päälle. Kenttä kaikkine alueineen on erinomaisesti hoidettu. Täällä ollaan ylpeitä historiasta ja kahdesta täysimittaisesta kentästä. Kaikesta komeudesta huolimatta ihmettelen, kuinka Solheim Cupin kokoinen suuri turnaus on voitu pelata kyseisellä kentällä vuonna 2007.

Tylösandissa muutaman kilometrin päässä golfkentästä on upea hiekkaranta ja kylpylähotelli. Hotellin omistajiin lukeutuu hittibändi Roxetten jäseniä. Alakerran baarin seinälle on ripustettu viestejä levy-yhtiöiltä, jotka eivät ole pitäneet Roxetten lähettämää demoa minään. Viestien vieressä on puolestaan palkintoja miljoonia levyjä myyneen Roxetten kokoelmista.

Halmstad on Skånen reissullamme pieni poikkeus, koska se sijaitsee Hallandin maakunnassa. Helsingborgista sinne ajaa tunnissa, joten kovin kauas ei tarvitse Skånesta poiketa.

Rya Golfklubb on erikoinen sekoitus links-pintoja ja puistokentän layoutia. Hyvällä säällä rinteen päällä kulkevilta väyliltä näkee Tanskaan asti.

Ljunghusens Golfklubbin harjoitusbunkkeri kertoo hienosti sen, mihin on syytä valmistautua. Kentän karu kauneus saa kehykset pot-bunkkereista ja rannikon kitukasvuisista männyistä.

Golfin ohella toinen syy Halmstadin vierailuumme on jalkapallo. Ruotsin pääsarjassa pelaavalla Halmstad BK:lla on kotiottelu juuri sopivasti golfkierroksemme jälkeen, joten pääsemme kokemaan ruotsalaista urheilukulttuuria aidoimmillaan.

Jalkapallo-ottelun puoliajalla saamme jälleen maistiaisen ruotsalaisesta vieraanvaraisuudesta. Eksymme vahingossa VIP-alueelle tilaamaan pelijuomat. Myyjä kyllä huomaa, ettemme kuulu joukkoon, mutta hän viis veisaa säännöistä ja myy meille haluamamme tuotteet. Toisen puoliajan katsomme peliä VIP-aitiosta.

Ruotsin kruunun kurssi on tällä hetkellä euroon verrattuna heikko. Kesäkuun alussa yhdellä eurolla sai noin 11,60 kruunua. Käytännössä siis mitä tahansa ostaessa on koko ajan pieni alennus päällä. Monesti hintaviksi mielletyissä golfklubien ravintoloissa saa esimerkiksi lounaan reilulla kymmenellä eurolla. Syömämme ruoka on muuten kaikilla kentillä erinomaista.

Pohdimme syitä, miksi suomalaiset eivät tee pelireissujaan useammin Skåneen tai ylipäätään Ruotsiin.

Useat golfkentät ovat hinnoitelleet green feen vuodenaikojen mukaan. Skånessa on käytännössä mahdollista pelata läpi vuoden. Joulu–helmikuu on toki rauhallista aikaa, mutta silloin kierrosmaksutkin ovat edullisimmillaan. Mainio pelikuukausi on meidänkin valitsema toukokuu. Silloin kentät ovat jo loistavassa kunnossa, eivätkä green feen hinnat ole vielä korkeimmillaan.

Jos pelaamisen ajoittaa arki-iltoihin, green fee on paikoin jopa hymyilyttävän edullinen. Esimerkiksi Falsterbohon pääsee toukokuun arkipäivinä kello 15:n jälkeen ainoastaan 52 eurolla. Kesä–elokuun kalleimmat green feet kustantavat 120 euroa. Syksyllä hinnat taas putoavat. Lokakuun arki-iltojen green fee on 43 euroa.

Helsingborgin kupeessa sijaitsevalla Rya Golfklubbilla green fee on kalleimmillaankin 84 euroa. Vuonna 1934 rakennetulla kentällä merinäkymät ovat henkeäsalpaavat. Kapean salmen kohdalta näkee Ruotsista Tanskan puolelle. Golfista, näkymistä ja kentällä vilkkaasti rullivista lyönneistä, niin hyvässä kuin pahassakin, pulittaa mielellään pyydetyn hinnan.

Skånen golfilliset vahvuudet ovat erilaiset, kiehtovat ja monipuoliset mahdollisuudet, joita alueella sijaitsevat kentät tarjoavat. Links-kentistä kiinnostuneet tai niihin fanaattisesti suhtautuvat voivat suunnata Falsterbon niemeen Malmön eteläpuolelle. Ljunghusenin ja Flommensin kentät täydentävät upean links-keskittymän.

Neljä päivää kestävän reissumme aikana pohdimme syitä, miksi suomalaiset eivät tee pelireissujaan useammin Skåneen tai ylipäätään Ruotsiin. Golfpisteen viime syksynä tekemän matkailututkimuksen mukaan Pohjoismaihin aikoo suunnata pelaamaan vain kuusi prosenttia vastaajista.

Tutkimuksen mukaan golfmatkan tärkeimpiä valintakriteerejä ovat sää, turvallisuus, alueen kenttien tasokkuus ja green feen hinta. Matkamme aikana kaikki nämä kriteerit täyttyivät ja ylittyivätkin.

Syömämme ruoka on jokaisella kentällä erinomaista.

Kahden ensimmäisen reiän jälkeen luulen hallitsevani Falsterbon metkut. Tuhrittu bogey ja nätti par antavat täysin väärän kuvan omista taidoistani. Kolmannella reiällä pelataan 500 metriä vastatuuleen, ja siitä pelillinen tahmeus alkaa. Falsterbon neljäs väylä lienee vaikempia koskaan pelaamiani reikiä. Vesi vaanii oikeassa reunassa koko matkan griinille asti. Vasemmalle puolelle raffiinkaan en halua lyömään. Tuulen suunnastakaan en pääse kärryille, eikä reiän tulos näistä lähtökohdista päätä huimaa.

Vaikka pelillinen tulos meneekin kierroksen edetessä menojaan, se ei linkseillä pelatessa mieltäni pahenna. Viidennentoista reiän eagle nostaa pelikokemuksen omiin sfääreihinsä, ja kaikilla muillakin rei’illä pääsen leikkimään mailojen ja pallon kanssa. Pelaaminen on haastavaa mutta yli satavuotiaalla upealla kentällä jokaisen lyönnin arvoinen kokemus. Tunnen, että historia ja nykyaika leikkivät kanssani neljän tunnin ajan.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back