Teksti Juha Nykänen
Kuvat Rapsodo
Talviharjoittelusta on eniten hyötyä, kun lyöntien pituudet ja muut tiedot ovat selvillä. Niitä ei sisällä silmällä näe, ja ulkorangellakin täsmälliset mitat jäävät näköhavainnon ja lyöntituntuman asteelle. Tarkempaa tietoa saa lyöntitutkaa tai muuta mittalaitetta käyttämällä. Niitä on tarjolla jo tavallisillekin kuluttajille. Ongelmana on tähän asti ollut se, että laitteiden antamat lukemat ovat olleet epäluotettavia tai niistä on puuttunut oleellista tietoa.
MLM2PRO vastaa huutoon, ja onnistuu.
Laitteen käyttämiseen tarvitaan puhelin tai tabletti, jossa käyttöjärjestelmänä on iOS tai Android. Käyttöliittymänä toimii sovelluskaupasta ladattava Rapsodon MLM2-PRO. Muutaman välttämättömän asetuksen valinnan ja laitteen suuntaamisen jälkeen se on valmis käyttöön.
Omat mailat voi syöttää sovelluksen muistiin. Hieno piirre on se, että sovelluksessa on valmiina lukuisten välinevalmistajien mallikirjo uutuuksia myöten. Mailoista voi vielä erikseen määrittää loft-kulman. Laitetta käytettäessä valitaan aina se maila, jolla ollaan lyömässä.

MLM2PRO toimitetaan hienossa pehmustetussa kotelossa, johon sekä tutka että jalusta mahtuvat kätevästi. Mukana tulee kolme Callawayn RPT Chrome Soft X -palloa, joita käytetään sisätiloissa.
MLM2PRO:ssa on kaksi kameraa ja doppler-tutka. Toinen kamera kuvaa lyöntisuorituksen ja toinen, 240 ruutua sekunnissa tallentava suurnopeuskamera, osallistuu tutkan kanssa pallon liikkeiden mittaamiseen. Sisätiloissa käytetään Callawayn RPT Chrome Soft X -palloa, joita pakettiin sisältyy kolme kappaletta. Ulkorangella voi käyttää tavallisia golfpalloja.
RPT-pallossa on erilaisia mustien täplien yhdistelmiä, joiden ansiosta suurnopeuskamera kykenee muodostamaan käsityksen pallon lentokäyttäytymisestä jo muutaman metrin perusteella.
MLM2PRO kykenee mittaamaan mailanpään nopeuden ja pallon lähtönopeuden lisäksi sen lähtökulman sekä pysty- että sivusuunnassa. Tiedoista lasketaan smash factor, pallon lentomatka ilmassa, kokonaismatka, sivuttaispoikkeama keskiakselilta sekä alastulokulma. Kierteiden mittaamiseen tarvitaan RPT-pallot ja lisämaksullinen premium-jäsenyys.
Mitattavat arvot olivat ulkona erittäin tarkkoja.
Parasta Rapsodossa on datan tarkkuus. Testasimme lyönnit kolmella mailalla: 60-asteisella wedgellä, rautaseiskalla ja draiverilla. Sisätiloissa käytimme mukana toimitettuja RPT-palloja ja ulkorangella Titleistin Pro V1 -palloja. Molemmissa tapauksissa referenssilaitteena oli TrackMan 4 -analysaattori.
Pallon lähtönopeudessa eroa TrackManiin oli maksimissaan pari prosenttia. Lentomatkan osalta tulokset poikkesivat marginaalisesti, kokonaispituuksia Rapsodo pyrki pidentämään. Muutkin mitattavat arvot olivat ulkona erittäin tarkkoja. Sisällä epätarkkuutta oli enemmän, joskaan ei häiritsevästi. Rapsodo MLM2PRO on erittäin tarkka lyöntianalysaattori, joka sopii mainiosti myös simulaattorikäyttöön.
Sitä varten on hankittava Premium-jäsenyys, joka on ensimmäisen vuoden ajan ilmainen. Sen jälkeen jäsenyys maksaa 199 dollaria vuodessa. Hinnalle saa paljon vastinetta.
Lyönnistä mitataan nyt myös kierre ja kierreakseli (sisätiloissa Callawayn RPT -palloa käyttämällä), sekä lentokaaren maksimikorkeus (apex). Lyöntien videotallenteita mahtuu premium-palveluun 10 000. Käytettävissä on myös erilaisia testejä.
Simulaattorikäytössä pelattavan kentän voi valita yli 30 000 vaihtoehdosta. Grafiikka näyttää vain pelattavan väylän, eivätkä kaikki yksityiskohdat ole aivan elävästä elämästä. Mukavaa ajanvietettä joka tapauksessa. Kuvassa Keimola Golfin Kirkan ensimmäisen väylän näkymä.
Puttaamisen hoitaa automatiikka. Etäisyyden mukaan määrittyvä puttien määrä merkitään tuloskorttiin automaattisesti, kun pallo on saatu viheriölle.
Premium-jäsenyyden kautta simulaattorigolfia voi pelata 30 000 kentällä. Kenttätiedot perustuvat samoihin tietokantoihin, joita käytetään yleisesti esimerkiksi golfkelloissa. Kokeilimme pelaamista Keimolan kentillä, väylien muodot ovat hyvin lähellä oikeita ja kokemus muutenkin mainio.
Simulaattori toimii vain yksin pelattaessa. Kaveripelit mahdollistavaan E6 Connect -simulaattorisovellukseen järjestelmän voi liittää lisämaksusta. Toistaiseksi se toimii vain iOS-laitteissa.
Rapsodo panostaa paljon yhteisöönsä. Se lähettää rekisteröityneille käyttäjille usein tiedotteita uusista toiminnoista. Kolmen viikon testijakson aikana ilmestyi peräti kolme päivityspakettia. Luvassa on juuri sitä mitä käyttäjä tarvitsee – uusia toimintoja ja parannuksia jo olemassa olevaan algoritmiin. Lyöntitutkan tarkkuus ja ominaisuudet siis paranevat jatkuvasti.