Teksti Juha Hakulinen
Kuvat Juha Hakulinen
"Otettiin mies niin nopeasti meille takaisin töihin kuin mahdollista.”
Tällaiset kehut kenttämestarilta ovat musiikkia jokaisen kausityöntekijän korville. Sitä ne olivat erityisesti ukrainalaiselle Serhii Polishchukille, jonka Espoo Golfin kenttämestari Alexis Gädda otti tänäkin vuonna ilomielin töihin heti maaliskuun alussa.
Viime vuoden maaliskuussa Suomeen muuttanut ja jo yhden kauden kentällä työskennellyt Polishchuk on yksi Espoo Golfin noin 20 kenttätyöntekijästä. Hänen työpaikkansa on Espoon Golfseuran kentällä, jossa hänellä on varsin laaja työnkuva.
”Ale (Gädda) jakaa meille aamulla tehtävät. Sen jälkeen otan koneen ja lähden töihin. Tykkään tästä juuri siksi, että saan tehdä joka päivä eri työtehtäviä”, nopeaksi oppijaksi kehuttu Polishchuk sanoo.
Haastattelupäivänä Polishchukin vastuulla on ollut EGS:n kentän fore-griinien ja tiipaikkojen leikkaus. Loistavassa kunnossa olevan kentän hoitaminen on tarkkaa puuhaa, ja tunnollisesti työnsä tekevä toisen kesän kausityöntekijä on kentänhoitotiimin tärkeä palanen.
”Suomessa voin luottaa, että seuraavakin päivä on hyvä päivä.”
Polishchuk sai ensikosketuksensa golfiin viime kesänä. Sitä ennen hän oli työskennellyt maatiloilla lähes kymmenen vuoden ajan.
”Tykkään olla golfkentällä töissä. Saan työskennellä ulkona, ja vaikka sää on joskus hieman huono, niin pidän tästä silti.”
Polishchuk on osoittautunut muiden töidensä ohella myös loistavaksi mekaanikoksi. Vakituisessa työsuhteessa olevan huoltomiehen työtaakka on keventynyt kummasti, kun Polishchuk on pystynyt auttamaan koneiden korjaamisessa ja huoltamisessa. Isojen kentänhoitolaitteiden lisäksi hän korjaa kädenkäänteessä pienemmätkin työkoneet.
Polishchuk on löytänyt vaimonsa ja lastensa kanssa Suomesta kodin ja oman paikkansa.
”Tykkään Suomen rauhallisesta ja seesteisestä elämänmenosta. Voin luottaa, että seuraavakin päivä on hyvä päivä”, Polishchuk kertoo tulkkina toimivan Sasha Pogribniakin välityksellä.
Ukrainalaiset Pogrigniak ja Polishchuk ovat kentällä hyvä parivaljakko. Pitkään Suomessa asunut Pogribniak pystyy tarpeen vaatiessa auttamaan ystäväänsä kielen kanssa, mutta hyvin Polishchuk englantia puhuu jo nyt.
”Käytän englantia joka päivä, ja kieli kehittyy koko ajan. Haluan oppia lisää”, hän sanoo.
Polishchuk arvostaa kuitenkin maanmiehensä apua, sillä hän haluaa tietää, miksi asiat tehdään tietyllä tavalla. Asioiden kertominen omalla äidinkielellä auttaa kokonaisuuksien hahmottamisessa. Samalla ymmärrys eri työtapojen ja -vaiheiden vaikutuksesta lopputulokseen lisääntyy.
Päivä kerrallaan elämäänsä elävä Polishchuk ei ole miettinyt tulevaisuuttaan kovinkaan pitkälle. Nyt kun koko perhe on Suomessa, hänellä on kaikki hyvin. Uran jatkuminen golfalalla tämän kesän jälkeen on todennäköistä.
”Haluan ehdottomasti jatkaa täällä ensi kesänäkin.”
Golf työllistää Suomessa noin 2000 henkilöä. Tässä juttusarjassa esitellään monenlaisissa tehtävissä golfin parissa työskenteleviä henkilöitä.