Peli, jossa tunteet tarttuvat - Golflehti
Peli, jossa tunteet tarttuvat

Peli, jossa tunteet tarttuvat

Golfarin kierroksen aikana  osoittamilla tunteilla, niin hyvillä kuin huonoillakin, voi olla suuri vaikutus muiden peliin.

Teksti Iida-Lotta Juura
Kuvat Getty Images
Facebook Whatsapp Linkedin

Peliseuralla on usein vaikutusta sekä ryhmässä vallitsevaan yleiseen ilmapiiriin että omaan pelilliseen suoriutumiseemme golfkentällä. Sama pätee myös toiseen suuntaan: omat tunteet vaikuttavat myös pelikavereihimme – halusimme sitä tai emme. Ilmiö tunnetaan yleisesti nimellä tunnetartunta.

Tunteiden aistiminen, niiden tarttuminen ja toisten ihmisten tunteiden myötäeläminen on tärkeä osa ihmisyyttä, sanoo urheilupsykologi, psykoterapeutti Hannaleena Ronkainen. Tunnetartuntoja tapahtuu arjessa jatkuvasti. Vastaamme kaupassa kassatyöntekijän hymyyn usein automaattisesti hymyllä. Kun kuulemme kaveriltamme surullisen tarinan, tulemme itsekin surulliseksi.

Ja ei pelkästään tunteet!

Alamme helposti toistaa myös ympärillämme olevien ihmisten eleitä, ilmeitä, puherytmiä ja jopa kävely­tahtia.

”On tutkittu, että esimerkiksi toisten ihmisten asennot ja liikekieli tarttuvat. Alamme siis huomaamattamme synkronoitua ryhmän muiden ihmisten tapaan olla, valmistautua lyöntiin ja kävellä”, Ronkainen sanoo.

Tunteet tarttuvat huomaamatta

Tunteet ja liikkeet tarttuvat niin sanottujen peilisolujen avulla. Peilisolut ovat varsin hyödyllisiä, sillä niiden avulla myös opimme. Kun harjoittelemme itse, tai jopa kun katselemme ammattilaisgolfarin lyöntiä videolta, peilisolumme aktivoituvat ja liittävät näkemämme osaksi omaa liikejärjestelmäämme.

”Ensin täytyy tulla tietoiseksi siitä, kuinka menemme tahtomattamme toisten ihmisten energioiden mukana. Kun tämän tiedostaa, asiaan voi alkaa vaikuttaa. Toisten tunteet nimittäin tarttuvat eniten silloin, kun emme tunnista, mitä meissä itsessämme tapahtuu”, Ronkainen sanoo.

Silmien liikkeen hidastaminen on tehokas tapa rauhoittaa koko kehoa.

Ronkainen antaa muutaman esimerkin: jos huomaa, että pelikaveri on jännittynyt, liikkeissään nopea tai hätäinen, kannattaa itse tietoisesti rauhoittua ja hidastaa omia askeleita. Tärkeintä on tarkkaavaisuuden siirtäminen omaan itseen. Sen voi tehdä esimerkiksi keskittymällä erilaisiin aisti-havaintoihin.

”Pelikaverin tunnetilaan menemisen sijaan pitää fokusoitua omaan tekemiseen. Sen voi tehdä esimerkiksi pienten kehollisten liikkeiden kautta. Voi siirtää painoa jalalta toiselle tai tehdä pieniä kiertoliikkeitä. Samalla voi tunnustella, miltä nämä liikkeet kehossa tuntuvat. Myös silmien liikkeen hidastaminen on tehokas tapa rauhoittaa koko kehoa. Voi siis kokeilla siirtää katsetta rauhallisin liikkein kohteesta toiseen.”

Tunteille kannattaa antaa kehon kautta väylä purkautua.

Eläydy hallitusti

Joskus käy toki niinkin, että pelikaveri pelaa elämänsä golfia. Lyönnit onnistuvat, ja ilmapiiri on riemukas. Silloin pelikaverin tunteeseen kannattaakin lähteä mukaan, mutta kontrolloidusti, sanoo Ronkainen.

”Positiivinen ja rento tunnetila kannattaa tietysti tartuttaa itseensä, mutta pitää itse pysyä kuitenkin tilanteessa kuskin paikalla. Oli tunne hyvä tai huono, sen ei pidä antaa viedä mennessään. Silloin kun kiroillaan ja heitellään mailoja tai hypitään riemusta, ei olla enää kuskin paikalla. Silloin tunteet ovat kaapanneet meidät”, Ronkainen sanoo.

Hän muistuttaa, että tunteet ovat usein varsin kehollisia. Pallon kaartaessa kohti vesiestettä keho jäykistyy, ja kun tärkeä putti menee ohi, saattaa vihan tunne leimahtaa. Toisaalta, esimerkiksi pitkän putin upotessa lämmin onnentunne holahtaa läpi koko kehon.

Mielikuvilla on valtava vaikutus kehoon.

”Kaikenlaisten tunteiden pitää antaa tulla, mutta niiden pitää antaa myös mennä. Tunteelle kannattaa antaa kehon kautta väylä purkautua. Voi vaikkapa ravistaa ärtymyksen tai riemun ulos käsistä ja jaloista ja jatkaa kohti seuraavaa lyöntiä. Kyse on lopulta nollaamisen taidosta. Suoritus pitää pystyä nollaamaan varsin nopeasti jo ennen seuraavaa lyöntiä”, Ronkainen sanoo.

Ronkainen kutsuu tunteiden hallintaa psyykkisen lihaksen kasvattamiseksi. Golfkierros on kuitenkin vahvallekin psyykkiselle lihakselle tiukka otatus, varsinkin sen pitkän keston vuoksi. Kierroksen aikana olisikin hyvä myös tietoisesti laskea omaa tarkkaavaisuutta esimerkiksi lyöntien välissä tai odotellessa omaa lyöntivuoroa. Ronkaisen mukaan mielikuvat ovat tehokas tapa rentoutumiseen kesken kierroksen.

”Mielikuvien avulla voi vaikkapa palauttaa mieliin mukavan muiston tai käydä piipahtamassa jossain aivan muualla, vaikka mökkilaiturin tunnelmassa”, Ronkainen sanoo.

”Hermosto ei tiedä, tapahtuuko asia oikeasti vai vain mielikuvissamme. Mielikuvilla on siksi valtava vaikutus kehoon.”

Hyvän pelikaverin ABC

Mistä on hyvä peliseura tehty – eli millainen golfari on parasta peliseuraa? Monet tietävät sen iloisen tunteen, kun tutun, mukavan pelikaverin nimi vilkkuu lähtölistoilla. Mukavat pelikaverit eivät suinkaan aina ole niitä, joilla on pienin tasoitus tai kaunein svingi. Hyvien pelikavereiden ominaispiirteissä korostuvat usein muut kuin pelitaitoihin liittyvät asiat. Alla olevaan listaan on koottu miellyttävän peliseuran tunnuspiirteitä, joiden avulla sinustakin voi tulla kentän suosituin starttaaja.

 

1 – Kunnioitus kunniaan

Monelle golfarille pelin kunnioitus on sisäsyntyistä. Kunnioitus kumpuaa ehkä pelin luonteesta – se pakottaa nöyrtymään olosuhteiden edessä ja sietämään epäonnistumisia, jossain määrin myös epäreiluuden tunteita. Itse pelin ohella hyvä peliseura kunnioittaa myös muita pelaajia esimerkiksi saapumalla ykköstiille ajoissa. Toisia kunnioittava pelaaja ei kiroile, paisko mailoja tai mökötä huononkaan suorituksen jälkeen. Kunnioitus ilmenee myös ympäristön huomioimisena: divotit löytävät takaisin paikoilleen, rikkinäiset tiit sujahtavat roskikseen ja bunkkerihiekka tasoittuu esteessä vierailun jälkeen. ”Jätä kenttä parempaan kuntoon lähtiessäsi, kuin mitä se oli saapuessasi”, on vanha ohje, jota miellyttävä pelikaveri noudattaa aina.

 

2 – Vinkit säästöön, kehut kuuluviin

Jos golfari haluaa vinkkejä, hän pyytää niitä. Hyvä pelikaveri säästää siis svingivinkkinsä ja taktiset ohjeensa hetkiin, joissa niitä pyydetään. Muutoinkin tekniikan hiomiset ja uudet kokeilut kannattaa suosiolla jättää rangeharjoitteluun. Sen sijaan hyvästä lyönnistä tai vaikka pelikaverin kivoista asusteista voi heittää ilmoille kehuja – liioista kehuista harvoin kukaan loukkaantuu.

 

3 – Rohkeasti Ready golfia

Ready golf ei tarkoita kiirehtimistä tai hätäilyä. Se tarkoittaa sitä, että lyöntiin valmistaudutaan ennakkoon ja juomahetket ja tarinatuokiot ajoitetaan niin, että peli pääsee joutuisasti etenemään. Ready golfia, eli ripeää pelaamista, ei arvosta vain oma peliryhmä, vaan koko kentällinen pelaajia.

 

4 – Läsnäolon taito

Hyvä pelikaveri keskittyy paitsi omiin, myös muiden ryhmässä pelaavien lyönteihin. Läsnäololla on suuri vaikutus ilmapiiriin. Siksi myös puhelimet on parempi jättää pelikierroksen ajaksi bägin taskuun ja keskittyä olemiseen tässä ja nyt. Golfarit innostuvat myös usein kertaamaan edellisiä pelejään kierroksen aikana. ”Viime kerralla löin tässä megaslaissin veteen”, ”viime kesänä puttasin tällä väylällä eaglea”. Päiväkirjamerkinnät voivat tuntua merkityksellisiltä itselle, mutta sitä ne ovat pelikavereille vain harvoin. Olennaista on keskittyä tähän peliin ja juuri tässä hetkessä tapahtuviin asioihin – tuloskin saattaa tällä keinolla parantua.

 

5 – Etikettiä unohtamatta

Monet asiat ovat golfissa vuosisatojen varrella muuttuneet parempaan suuntaan. Jotkin vanhat herrashenkilösäännöt ovat kuitenkin edelleen toimivia. Bunkkerissa voi haravoida useamman pelaajan jäljet, pelikaverin puttilinjalle ei astuta, kierroksen jälkeen kiitetään pelistä. Esimerkiksi nämä pienet mutta tärkeät eleet osoittavat, että huomioit pelikaverin ja olet mitä mukavinta peliseuraa.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back