Teksti Jere Jaakkola
Golfmaailman mannerlaatat tärisivät kesäkuun alussa, kun PGA Tour, DP World Tour ja LIV-kiertuetta hallinnoiva Saudi-Arabian valtion investointirahasto PIF (Public Investment Fund) ilmoittivat yhdistymisaikeistaan. LIV-kiertueen mukaantulo viime vuonna näytti jo jakaneen miesten huippugolfin peruuttamattomasti kahtia, mutta nyt keskenään oikeudessa asti riidelleet osapuolet kertoivat yllättäen sopineensa erimielisyytensä. Kahtiajaosta ei ollut yhtäkkiä jäljeäkään, ja tiedotteessa puhuttiin ylpeästi jopa huippugolfin yhdistämisestä. Näennäisesti niin ehkä tapahtuikin, mutta samalla saattoi syntyä uusi jakolinja.
Vaikka ammattilaisgolf, erityisesti sen huipputasolla, onkin aina ollut oma maailmansa, golfissa on pidetty arvokkaana sitä, että laji on kaikille sama. Että kaikki aloittelijoista ammattilaistähtiin pelaavat golfia samoilla säännöillä, samoilla välineillä, samoilla golfkentillä ja joskus jopa samoissa peliryhmissä. Se on ollut golfille tärkeä periaatteellinen kysymys, ja on sitä pitkälti yhä.
Nyt huippugolfin ja harrastegolfin harmoniaa horjuttavat erilaiset arvokysymykset ja moraalikäsitykset. Kun huippugolf pettää lupauksiaan, syö sanojaan ja näyttää kumartavan vain rahalle, jossa se jo ennestään kylpee, harrastegolf alkaa ottaa siihen etäisyyttä. Osan mielestä huippugolfin tarjoama viihde vain paranee, kun taas osalle sen maailma näyttäytyy öykkäröintinä, joka vie mennessään myös itse urheilun viehätyksen.
Harrastegolfin maailma on yhä entisellään.
Se, mitä kiertueiden yhdistyminen käytännössä tarkoittaa ja miten se lopulta toteutuu, jos toteutuu, on vielä epäselvää. Huippugolf on kuitenkin jo astunut ovesta, josta ei ole paluuta. Mediassa on jo ehditty pohtia sitä, olisiko tässä kohtaa, jossa huippu- ja harrastegolf näyttävät etääntyneen kauemmaksi toisistaan kuin koskaan aiemmin, sopiva hetki tehdä niiden välillä tarkoituksellinen pesäero. Moni on sitä aiemminkin peräänkuuluttanut. Olisiko syytä rakentaa huippugolfille kokonaan oma viitekehyksensä omine sääntöineen, välinerajoituksineen ja kenttävirityksineen? Samalla huippugolf voisi määritellä omat moraalikäsityksensä ihan itsekseen, harrastegolfista erillään.
Niin yksinkertainen maailma ei tietenkään ole. Golfia harrastamattomalle golf on pitkälti yhtä kuin huippugolf ja se, mitä siitä mediassa kerrotaan.
Huippu-urheilu voi edelleen tarjota elämyksiä, viihdettä ja suuria tunteita. Se voi parhaassa tapauksessa yhä olla lajilleen inspiraation ja innovaatioiden lähde, tarjota esikuvia ja oivalluksia. Huippu-urheilun on vieläkin mahdollista olla lajinsa moottori, mutta yhä useammin se ajautuu kauemmas ihanteistaan. Golfissa edessä on nyt tilanne, jossa jokaisen huippu-urheilua seuraavan on määriteltävä ainakin itselleen, miten ammattilaisurheiluun jatkossa suhtautuu. Oikeaa ja väärää on asetelmasta vaikea erotella, mutta keskustelua karkuun ei oikein enää pääse.
Jokainen golfari voi onneksi tehdä valinnan, keskittyä omaan peliin, tuttuun golfyhteisöön ja golfista nauttimisen taitoon. Jokainen voi tältä istumalta lähteä harjoittelemaan bunkkerilyöntejä, testaamaan uusia välineitä, kokemaan uusia kenttiä tai pelaamaan golfia läpi valoisan kesäyön.
Harrastegolfin maailma on yhä entisellään, eikä se ole myytävänä. Jokainen kierros muistuttaa meitä siitä, kuinka upeasta pelistä golfissa onkaan kysymys.
