Maahan painunut pallo - Golflehti
Maahan painunut pallo

Maahan painunut pallo

Säännöt määrittelevät tarkkaan sen, milloin pallo on alastulojäljessään ja milloin siitä voi vapautua.

Teksti Arto Teittinen
Facebook Whatsapp Linkedin

Lupa nostaa maahan painunut pallo kuopastaan ja pudottaa se takaisin peliin ilman rangaistusta laajennettiin vuoden 2019 sääntömuutosten yhteydessä koskemaan koko yleistä pelialuetta eli siis myös karheikkoa ja metsää. Hiekkaan painuneen pallon saa nostaa kuitenkin vain väylämittaan leikatulla alueella. Meillä Suomessahan ei ole kovin monella kentällä hiekkaisia alueita varsinaisen väylän ulkopuolella, mutta ainakin Kalajoki, Yyteri ja Vierumäki tulevat nopeasti mieleen.

Jotta vapautuminen sallitaan ilman rangaistusta, pallon tulee olla painunut omaan alastulojälkeensä. Pallon on siis oltava ollut ilmassa ennen kuin sen voi määritellä olevan alastulojäljessään. Jos pelaaja lyö voimakkaasti pallon päälle ja pallo vain uppoaa maahan, tätä sääntöä ei voi käyttää, koska pallo ei ole ollut ilmassa ennen maahan painumista. Näissä tilanteissa pelin jatkaminen tapahtuu lyömällä palloa sijaintipaikaltaan tai pelaamattoman paikan säännöllä yhden lyönnin rangaistuksella.

Vaikka pallo olisi uponnut alas tullessaan kuinka syvälle tahansa, pelaaja ei välttämättä pääse käyttämään vapautumista. Jotta vapautuminen on sallittua, pallon pitää tehdä painauma maaperään eli alla olevaan multaan, saveen tai turpeeseen. Syvälle kasvin (heinä, sammal, jäkälä tms.) sisälle uppoaminen ei vielä ole maahan painumista, jos armaaseen maaplaneettaamme ei tule pientä lommoa. Tämän voi tarvittaessa tarkistaa merkitsemällä pallon paikan, nostamalla pallon pois ja tutkimalla onko maan pintaan tullut painauma.

Kun on todettu, että pallo on painunut omaan alastulojälkeensä, vapautuminen voidaan suorittaa ilman rangaistusta. Yleiseltä pelialueelta katsotaan piste, joka on heti maahan painuneen pallon takana pelisuunnassa, ja pudotetaan pallo korkeintaan yhden mailanmitan päähän tästä pisteestä, ei tietenkään lähemmäksi reikää (ks. alla oleva kuva). Pallon on myös pysähdyttävä pudottamisen jälkeen yleiselle pelialueelle korkeintaan yhden mailanmitan päähän tästä pisteestä. Palloa ei siis voi pudottaa bunkkeriin tai estealueelle.

Entä jos pallo on uponnut bunkkerin seinämään, joka ei ole bunkkeria, ja pallon takana oleva piste ei ole yleisellä pelialueella vaan bunkkerissa?

Tällöin tälle vuodelle tullut sääntötulkinta 16.3b/1 antaa pelaajalle mahdollisuuden etsiä yleiseltä pelialueelta kohdan, joka ei ole lähempänä reikää kuin tämä bunkkerissa välittömästi pallon takana oleva piste. Pelaaja voi käyttää näin löydettyä pistettä vapautumiseen samalla tavoin kuin edellä mainitussa tapauksessa. Pallo pudotetaan vastaavasti mailanmitan sisälle tästä pisteestä, ei lähemmäs reikää.

Pelaaja voi tietenkin pelata palloa myös sijaintipaikaltaan, jos katsoo sen paremmaksi vaihtoehdoksi. Vapautuminen bunkkerin seinämästä ei kuitenkaan ole mahdollista kilpailuissa, joissa käytetään Suomen Golfliiton niin sanottua hard cardia. Hard cardin paikallissäännöllä vapautumista ilman rangaistusta ei sallita, jos pallo on uponnut bunkkerin maa- tai ruohoseinämään.

Vuoden 2023 tärkein sääntömuutos

Linjassa taaksepäin vapautuminen

Vuoden 2023 sääntömuutoksista on syytä muistaa erityisesti linjassa taaksepäin -vapautumisen muuttuminen. Muutoksen myötä pelaaja ei enää voi linjassa taaksepäin vapautuessaan pudottaa palloaan mailanmitan sisälle linjasta, vaan pallo on pudotettava kyseiselle linjalle.

Kun pelaaja käyttää linjassa taaksepäin vapautumista vapautuessaan estealueelta, pelaamattomasta paikasta tai bunkkerissa olevasta epänormaalista kenttäolosuhteesta, hänen on pudotettava pallonsa reiän ja pallon sijaintipaikan linjalle tai linjalle, jonka muodostavat reikä ja kohta, josta pallo meni estealueelle. Pelaaja voi mennä taaksepäin tällä linjalla kuinka pitkälle tahansa. Pallo saa maahan osuttuaan vieriä mailanmitan verran mihin suuntaan tahansa, mutta ei lähemmäksi reikää kuin pallon alkuperäinen paikka tai se kohta, josta pallo meni estealueelle.

Tässä sääntömuutoksessa palattiin ennen vuotta 2019 käytössä olleiden sääntöjen mukaiseen menettelyyn. Pallon vierimismahdollisuutta maahan osumisen jälkeen lyhennettiin kuitenkin yhdellä mailanmitalla.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back