Teksti Ari Savolainen ja Sami Sarpakunnas
Kuvat Janne Mikkilä
Tämän vuoden Golflehdissä pureudumme hankaliin tilanteisiin ja opettelemme selvittämään haastavatkin paikat kunnialla – tai ainakin vähemmin takaiskuin.
Juttusarjan toisessa osassa keskitymme griinin ympäriltä lyötäviin haastaviin chippeihin. Niiden treenaamisessa kannattaa pitää mielessä, että lyhyitä lähipelilyöntejä pääsee harvoin lyömään hyvästä pallon makuusta ja tasaiselta alustalta. Siksi niitä kannattaakin harjoitella tilanteita vaihdellen.
Kehittävämpää on heittää pallot treenialueella paikkoihin, joita kohtaa todellisissa tilanteissa kierroksellakin. Kokeilemalla lyömistä erilaisista paikoista oppii kikat, jotka toimivat itsellä.
Ari Savolainen näyttää kuitenkin muutaman oikotien siihen, miten lähipeli otetaan haltuun hankalissakin paikoissa.
Korkea spinnaava nosto
Kun pallon ja reiän välissä on esimerkiksi bunkkeri, raffi tai painanne ja griinillä vähän rullautustilaa, tarvitset korkeaa ja spinnaavaa nostoa. Klassinen lob-lyönti on toimiva vaihtoehto. Siinä liike tehdään pääosin ranteilla. Lyönnissä on kuitenkin omat riskinsä, jotka liittyvät ranteiden käytön hienovaraisuuteen, osumapuhtauteen ja pituudenhallintaan.
Itse käytän usein lobin sijasta ranteetonta ja loivaa tekniikkaa, jossa toistovarmuus on suurempi. Edellytyksenä kuitenkin on, että pallon tulee maata hyvin.
Lyöntiliike on putinomainen ja laakea.
Alkuasennossa stanssi on normaalia leveämpi, jolloin mailan varsi kääntyy laakeampaan asentoon. Lapaa avataan alkuasennossa; nostokulma kasvaa ja lyöntiin saadaan alakierrettä.
Painopiste on kohteenpuoleisella jalalla, millä varmistetaan alaspäin suuntautuva liike ja osuma palloon. Pallon paikka on kohteenpuoleisen kainalon kohdalla, mailan varren asento on suora tai se jopa nojaa kohteesta poispäin. Näin varmistetaan, että mailan oikea asento säilyy läpi osuman eikä grippi ohita lavan etureunaa osumaan tullessa.
Lyöntiliike on putinomainen ja laakea. Ranteita voi käyttää, mutta huomattavasti vähemmän kuin lob-lyönnissä. Putinomainen, ”ranteeton” tunne liikkeessä tuo toistettavuutta lyöntiin ja vakauttaa osumahetkeä.
Mailan lavan liike downsvingissä saa tuntua laajalta ja matalalta. Tavoitteena on tulla pallolle mahdollisimman laakeasti, jolloin lavan asento säilyy. Läpimenossa mailan lapaa voi kääntää (ns. peilata) itseään kohti ranteilla tai käsivarsilla, jolloin lavan nostokulma suurenee entisestään lisäten alakierrettä.
Chippi alarinteestä

Alarinteestä chipattaessa vartalo on asetettava rinteen mukaisesti.
Lähestymislyönti on lipsahtanut pitkäksi ja pallo makaa viheriön takana olevalla töyräällä. Maa viettää hieman lippua kohti. On lyötävä lyhyt chippi, johon tulee sen verran alakierrettä, ettei pallo rullaa pitkäksi, vaan pysähtyy lipun tietämille. Puhdas osuma voi muodostua haastavaksi, koska mailan liike nousee ylös liian aikaisin.
Seiso alkuasennossa rinteen mukaisesti, jotta mailan liike saadaan maan suuntaiseksi ja puhtaan osuman lyöminen helpottuu.
Stanssi on hieman tavallista leveämpi ja painopiste etummaisen jalan päällä. Taaempaa jalkaa voi siirtää hieman taaksepäin, poispäin pallolta, jotta saat lisää tilaa mailan liikkeelle, eikä taaempi reisi ole käsien tiellä.
Osumassa lavan tulee pysyä avoimena.
Pallo on hieman stanssin keskikohdan etupuolella. Se auttaa pitämään mailan varren suorana, jolloin mailan nostokulma säilyy. Mailan lapaa voi kääntää hieman auki, jotta pallo nousee korkeammalle kaarelle ja pysähtyy nopeammin.
Tempo lyönnissä on rauhallinen, jotta pallon lentonopeus olisi riittävän alhainen. Lapaan on kuitenkin saatava riittävästi vauhtia nostamaan pallon ilmaan. Ranteiden voi antaa koukistua taakseviennissä tavallista enemmän.
Osumassa lavan tulee pysyä avoimena ja varren samassa asennossa kuin alkuasennossa, jotta nostokulma säilyy. Nostokulmaa voi jopa lisätä vapauttamalla ranteet reilusti osumaan. Lyönti vaatii paljon harjoitusta, mutta kannustan kokeilemaan!
Lyhyt spinnaava chippi
Griinien nopeutuessa pallo rullaa lähestymislyönneissä harmittavan usein juuri ja juuri griinin ulkopuolelle. Viheriön viettäessä poispäin lyöjästä tarvitaan lyöntiä, jolla varmistetaan puhdas kontakti ja palloon saadaan varmasti alakierrettä. Muuten pallo vierii liian pitkälle reiästä.
Alkuasennossa otetaan kapea stanssi, ja pallonpaikka siirtyy hieman eteenpäin. Jalkojen painetta siirretään kohteenpuoleiselle jalalle, millä varmistetaan, että svingin alin kohta osuu pallolle tai hieman sen jälkeen. Mailan lapaa ja stanssia voi myös hieman avata, jotta pallo pysähtyy tavallista nopeammin.
Koska varsi on tavallista pystysuoremmassa asennossa, kannattaa grippiin tarttua tavallista alempaa.
Isoin muutos alkuasennossa on mailan varren ja lavan asennossa. Vartta nostetaan ylöspäin niin, että mailan lavan kanta nousee hieman irti maasta. Lavan pohjan bouncea saadaan pois käytöstä, ja lapa solahtaa pallon alle helpommin. Alkuasennossa lapa näyttää siltä kuin mailan kärki olisi ujutettu pallon alle.
Koska varsi on tavallista pystysuoremmassa asennossa, kannattaa grippiin tarttua tavallista alempaa. Samalla mailan hallinta helpottuu.
Lyöntiliike on putinomainen. Kun varsi on pystyssä, ranteiden käyttö vähenee automaattisesti. Näin pituuden sääteleminen lyhyessä lyönnissä on helpompaa.
Syvä raffi

Syvästä raffista lyötäessä ranteiden rooli korostuu.
Kun pallo on griinin lähellä syvässä raffissa, moni saa harmaita hiuksia. Lyönnissä pallo pitäisi saada nousemaan nopeasti ylös, mutta kuitenkin pysähtymään nopeasti. Tässä lyönnissä ratkaisevaa on mailan lavan liike: sen täytyy liikkua vauhdilla ja riittävän jyrkästi.
Alkuasennossa pallon paikka on kohteen puoleisen kainalon tasolla. Kapealla stanssilla varmistetaan, että lyönnin voima tulee käsivarsien, ranteiden ja mailan lavan liikkeestä eikä jaloista. Kapea stanssi passivoi jalkojen liikettä automaattisesti, mutta sitä voi myös keskittyä hillitsemään.
Lapa saa vauhtia ranteista, jotka vapautetaan osumaan.
Lavan tulee olla auki, jotta osumassa on riittävästi nostokulmaa, ja pallo nousee raffista ylös. Avoin lapa ei myöskään tukehdu pitkään ruohoon, vaan kulkee paremmin sen läpi.
Taakseviennissä rannekulmat muodostetaan nopeasti. Tunne on kuin gripin tuppi ei liikkuisi ollenkaan, vaan mailaa liikutetaan pelkällä ranneliikkeellä. Todellisuudessa hartiat ovat liikkeessä hieman mukana, eikä ranteiden liike pysy täysin paikallaan. Taaksevienti pidetään lyhyenä ja mailan lapa saa liikettä ja vauhtia ranteista, joilla maila vapautetaan osumaan.
Läpimenossa vartalo myötäilee liikettä. Fiilis voi olla se, että mailan lapa ja napa kääntyvät läpi yhtä aikaa. Loppuasennossa mailan tuppi osoittaa kohteen puoleiseen housun taskuun.
Ari Savolainen
Ari Savolainen on golfvalmentaja ja entinen golfammattilainen. Savolainen voitti urallaan lyöntipelin Suomen mestaruuden ja Ruotsin avoimen mestaruuden, pelasi NCAA:n 1. divisioonan parhaaksi rankatussa University of Floridan joukkueessa ja sai ensimmäisenä suomalaisena pelioikeuden Asian Tourille.
Nykyään hän toimii Liettuan maajoukkueen päävalmentajana. Savolainen valmentaa useita suomalaisia ja kansainvälisiä huippuamatöörejä.