Monitoimimies - Golflehti
Monitoimimies

Monitoimimies

Mikko Purontakanen pyörittää yhtiökumppaninsa kanssa golfhallia ja pro shopia.

Teksti Krister Jalonen
Kuvat Jaakko Urvanto
Facebook Whatsapp Linkedin

Oulun golfhallille lyötiin lähtölaukaukset energiayhtiö St1:n toimesta kymmenen vuotta sitten. Huoltoasemakauppiaina toimineiden Mikko Purontakasen ja Jaakko Urvannon sopimukset sanottiin samaan aikaan irti. Kesän kaksikko pelasi golfia, ja samalla mieliin kirkastui idea omasta golfhallista.

”Aloitimme kuudella lyöntipaikalla, lähipelialueella ja yhdellä simulaattorilla. Nyt on kolmisenkymmentä lyöntipaikkaa, TrackMan- ja Mevo-simulaattorit ja pari liikuteltavaa TrackMania. Olemme kasvaneet hiljalleen resurssien mukaan”, Purontakanen kertoo.

Kymmeneen vuoteen on mahtunut kaikenlaista, ja moni asia on opeteltu kantapään kautta. Taloudellisen taantuman aikaan alkunsa saanut golfhalli ja viimeisimpänä pandemia ovat ainakin pitäneet mielet kirkkaina.

”Aika on mennyt nopeasti. Peilistähän sen ajan kulumisen parhaiten näkee. Alkaa olemaan jo harmaata parrassa”, Purontakanen nauraa.

"Jos olisi yksinään vain halli tai pro shop, niin tällä talousalueella ei varmaan pärjäisi.”

Purontakanen tunnetaan sosiaalisena ihmisenä, jonka kanssa ei tarvitse väkisin keksiä jutun juurta. Yrittäjäkaksikon luonteenpiirteet tukevat hyvin toisiaan.

”Ilman Jaakkoa firma olisi tuskin enää pystyssä. Hän pitää langat käsissä, kun itse olen enemmän taivaanrannan maalari.”

Halliyrittäjän arki on työntäyteistä ja monipuolista. Kaksikon lisäksi golfhallilla ei ole ulkopuolista henkilökuntaa, joten siivouksesta lähtien he tekevät kaiken itse. Kahvin keittämisen ja mailojen korjaamisen jälkeen edessä voi olla fittaamista ja välineiden myyntiä.

”Tavallaan kaikki päivät ovat samanlaisia, mutta jokainen päivä on erilainen”, Purontakanen muotoilee.

Vuonna 2015 Purontakanen ja Urvanto ottivat hoiviinsa Oulun Golfissa sijaitsevan pro shop Santikan. Näin toiminnasta tuli ympärivuotista, mikä on ollut elinehto yrittäjille.

”Jos olisi yksinään vain halli tai pro shop, niin tällä talousalueella ei varmaan pärjäisi. Nyt olemme koko ajan siellä missä pelaajatkin.”

Purontakanen on kiitollinen siitä, että on saanut golfalasta elinkeinon. Työssään hän pitää antoisimpana asiakkaiden kanssa ”tolskaamista”. Hän on myös ehtinyt tekemään mielenkiintoisen havainnon.

”Täällä käy melko vähän pelaajia muualta Suomesta. Mitä tuossa shopilla juttelen kesän aikana ihmisten kanssa, niin moni on vain ohikulkumatkalla. Oulu ei ehkä tule ensimmäisenä golfkohteena mieleen, vaikka täällä on kolme täysin erilaista kenttää. Vieraspelaajia toivoisin tulevan enemmän.”

Golf työllistää Suomessa noin 2000 henkilöä. Tässä juttusarjassa esitellään monenlaisissa tehtävissä golfin parissa työskenteleviä henkilöitä.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back