Yhteisellä kierroksella - Golflehti
Yhteisellä kierroksella

Yhteisellä kierroksella

Golf on ollut Sirpa ja Tapio Kuvajalle alusta lähtien yhteinen harrastus. Kierrokselle lähdetään harvoin ilman puolisoa.

Teksti Juha Hakulinen
Kuvat Juha Hakulinen
Facebook Whatsapp Linkedin

Olimme kerran Laukaassa pelaamassa, ja pelikaverit sanoivat jossain vaiheessa, että te olette ihan outo pariskunta. Ihmettelimme hetken, että mitähän he tarkoittavat. Sitten he jatkoivat, että olette outoja, kun te ette tappele ollenkaan.

Emme ole koskaan riidelleet kentällä. Emmekä ole koskaan neuvoneet toisiamme siellä. Sitä kautta se sopukin on säilynyt.

Pelaamme paljon ja melkein kaikki kierrokset yhdessä. Kesän aikana meille kertyy yhteisiä kierroksia noin 90. Eläkkeellä ehtii pelata, se tässä elämänvaiheessa on parasta. Ja nyt pitää nauttia, koskaan ei tiedä, milloin pelit loppuvat.

Saadaan olla yhdessä ja kannustaa toisiamme.

Aloitimme vuonna 2006 silloisten naapuriemme innostamina. Asumme Klaukkalassa, mutta Nurmijärven Golfklubi oli selkeä valinta kotiseuraksi. Valintaa ei ole tarvinnut koskaan katua. Viihdymme erinomaisesti, ja olemme saaneet täältä paljon ystäviä.

Emme koskaan arvanneet, että jäisimme näin pahasti golfiin koukkuun. Meille oli alusta lähtien selvää, että tämä on nimenomaan yhteinen harrastus. Ei siitä tulisi mitään, jos toinen joutuisi odottamaan kotona kuusi tuntia, kun toinen on pelaamassa. Tässä saadaan olla yhdessä ja kannustaa toisiamme.

Olemme kovia kilpailemaan, tulos lasketaan aina. Tasoituksemme ovat 20:n molemmin puolin. Alkuaikoina pelasimme kiivaita puttikisoja siitä, kumpi joutuu ajamaan auton kotiin. Pelikaverit välillä ihmettelivät meidän kovia kilpailuitamme.

Sen olemme laittaneet merkille, että onnistumme aika harvoin pelaamaan samana päivänä molemmat hyvin. Eli kun toinen pelaa hienosti, toinen töpeksii. Siitä saattaa seurata hiljainen kotimatka, kun huonosti pelannutta ärsyttää oma suoritus. Mutta me emme lannistu, vaan lähdemme kahta kovemmalla tarmolla aina seuraavana päivänä uudelleen pelaamaan.

Meille pelikavereiksi kelpaavat ketkä tahansa. Tykkäämme pelata vieraspelaajien kanssa, ja välillä oikein tarkoituksella hakeudumme heidän lähtöihinsä. Toki kotiseurastakin on löytynyt samanhenkisiä pariskuntia, joiden kanssa pelaamme paljon.

Meillä on myös Villasukka scramble hönöt -niminen kaveriporukka. Heidän kanssaan tulee hassuteltua ja pelleiltyä kentällä mitä erilaisimmin keinoin. Mutta silti pelaamme aina tuloksen, siitä pidämme kiinni.

Pelaamme suurimman osan kierroksista Nurmijärvellä, mutta vieraskentätkin ovat tulleet tutuiksi. Meillä on ollut Kultakortti alusta lähtien. Olemme pelanneet vuosien varrella kaikki siihen kuuluvat kentät. On kiva lähteä reissuun vaikka Itä-Suomeen, pelata siellä ja olla yötä hotellissa. Ja jos idässä alkaa sataa, voi suunnata länteen. Tykkäämme tästä vapaudesta, kun lapset ovat jo aikuisia, eikä tarvitse huolehtia kuin itsestään.

Golfkierros on meille kokonaisvaltainen elämys. Hyvä golfpäivä alkaa rangelta, sitten voimme ottaa ehkä pienet oluet. Kierroksen jälkeen on kiva jäädä jälkipeleille klubille. Ja sama homma seuraavana päivänä uudelleen.

#MunTapaPelata

Joku ehkä ajattelee, että golf on setämiesten juttu. No. Se joku on oikeassa. On se sitäkin. Mutta se on myös peli lähiössä hengaaville teineille. Tuoreille äideille. Rokkareille ja räppäreille. Fitnesshulluille. Tubettajille. Surffareille. Maahanmuuttajille. Hajamielisille professoreille. Homoille, heteroille ja kaikille sillä välillä. Se on niille, jotka nauravat liian kovaa. Niille, jotka haluavat aina voittaa. Niille, jotka luulivat vihaavansa golfia.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back