Ilon peli - Golflehti
Ilon peli

Ilon peli

Jos golf ei olisi kauttaaltaan niin nautinnollista, me päätyisimme tekemään jotain muuta.

Teksti Jere Jaakkola
Facebook Whatsapp Linkedin

Se on taas täällä. Golfarin kevät. Pitkään sitä taas talven yli odoteltiin, ja taas tuntui siltä, ettei se koskaan ala. Mutta kun hanget alkoivat vihdoin sulaa, alkoi tapahtua. Aurinko helli päivät päästään, ja kevät oli kentillä muutamassa viikossa.

Viime kausi oli golfareilla vielä tuoreessa muistissa. Vuosituhannen vaikein talvi teki vuosi sitten tuhojaan, ja kentät jouduttiin avaamaan keskenkuntoisina. Osaa kentistä ei saatu hyvään pelikuntoon koko kauden aikana.

Nyt tilanne oli tyystin toinen. Kentille kirmanneet golfarit ovat melkein väitelleet siitä, missä ovat olleet parhaat griinit. Kenttä kuin kenttä tuntuu olevan hyvässä kevätkunnossa. Parhailla pelattiin jo huhtikuussa pinnoilla, jollaisista nautitaan normaalisti vasta kesän keskellä.

Vuodet eivät tunnetusti ole veljiä keskenään, mutta ero viime kauteen on silti hätkähdyttävä. Onneakin on nyt mukana, mutta kaiken taustalla on tasokas ja vauhdilla kehittyvä suomalainen kentänhoito, joka saa työstään liian harvoin kiitosta.

Kenttien huippukunnosta kannattaa nyt nauttia.

Kentänhoitomme keulakuvana on tämän lehden kannessakin komeileva Hirsalan kenttämestari Janne Lehto. Hänestä tuli maaliskuussa ensimmäinen suomalainen, joka on suorittanut kentänhoitoalan korkeimman, Master Greenkeeper -nimeä kantavan tutkinnon. Lehto kehittää oman kenttänsä ohella suomalaista kentänhoitoa, ja hänen esimerkistään Suomesta on tullut kentänhoidon automatisaation edelläkävijä. Kuten Lehto kansijutussamme kertoo, kentänhoidon suurimmat haasteet ovat vasta alkamassa. Senkin vuoksi kenttien huippukunnosta kannattaa nyt nauttia.

Nautinnosta ja peli-ilosta puhutaan tässä lehdessä paljon. Miltä kevään ensimmäinen kierros pitkän tauon jälkeen tuntuu? Mikä tuo seniorit päivä toisensa jälkeen kentälle, vaikka tuloksellisesti parhaat pelivuodet jäävät vääjäämättä taakse? Mikä sai aloittelijan innostumaangolfista, ja miksi Kuvajan pariskunnalla on kentällä keskenään niin mahdottoman mukavaa?

Golf on ilon peli. Se tuottaa harrastajilleen nautintoa lukemattomilla eri tavoilla. Yksi nauttii sen sosiaalisuudesta, toinen omista onnistumisistaan, kolmas golfkierroksen tarjoamasta luontoelämyksestä.

Vaikka golfin vaikeudesta puhutaankin paljon ja golfarin kärsimyksistä kerrotaan yhä uudelleen samoja vitsejä, myös golfin pelilliset haasteet ovat lähtökohtaisesti nautinnollisia. Vaikka joku aina välillä näyttää ottavan golfin liian tosissaan, hänkin nauttii lajista omalla tavallaan. Aina ei kentällä naurata, mutta jossain pinnan alla piilee aina pelaamisen ilo. Muussa tapauksessa me päätyisimme tekemään jotain muuta.

Kausi 2023 on nyt käynnissä, ja siitä on syytä ottaa kaikki ilo irti. Kauden edetessä pelinautintojen lomassa on hyvä katsella ympärilleen myös kriittisemmin silmin. Maamme golfkenttien suuri arviointitutkimus, Kenttäranking, tehdään nimittäin taas syksyllä. Omat arviot voi valmistella jo kesän aikana kenttiä pelaillessa.

Aikaisempien vuosien tutkimustulokset lupaavat hyvää. Korrelaatio kenttien kunnon ja korkeiden arvosanojen välillä on nimittäin selvä. Mitä paremmassa kunnossa kentät ovat, sitä tasokkaammiksi ne muillakin kriteereillä arvioidaan. Kevät on jo kertonut, ettei lähtökohta kauteen ja uuteen kenttäarviointiin voisi paljon parempi enää olla.

Nyt on aika nauttia. Pelin iloa!

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back