Kuolema golfkentällä – Murhamiehen mulligan - Golflehti
Kuolema golfkentällä – Murhamiehen mulligan

Kuolema golfkentällä – Murhamiehen mulligan

Kolmiosainen jännityskertomus, jossa hyvyys, pahuus ja kaksi suunnitelmia sotkevaa sivullista kohtaavat golfkentällä.

Teksti Joona Keskitalo
Kuvat Teppo Hulkkonen
Facebook Whatsapp Linkedin

Niki asettaa pallon vapisevin sormin puisen tikun päälle. Tikulla oli jokin nimikin – lyhyt ja helppo. Mikä helvetti se oli? Miksei hän muista? Eihän tästä tule yhtään mitään. Hänhän paljastuu ennen kuin etuysi on pelattu.

Tii! Se oli tii.

Okei, nyt unohdat tiit ja keskityt lyömään. Sen sä kyllä muistat; backswing, downswing, release ja niin edelleen. Pallo ilmaan ja käppäilet rennosti perään.

Aurinko tuikkii palmujen lehvästön alapuolelta eikä ole vielä ehtinyt kuivattaa aamukastetta vasta-ajetulta nurmikolta. Vaikka on heinäkuu ja Bulgaria on päivisin pätsi, aamut ovat mukavan viileitä. Sitä ei uskoisi katsoessa Nikin läpimärkää J. Lindebergin pikeepaitaa. Hiki virtaa noroina ohimoilta tarkkarajaisille pulisongeille, joiden trimmaamiseen hän kuluttaa varttitunnin joka aamu. Vaimon mielestä moinen vaivannäkö on turhaa, sillä Niki on muutenkin niin komea, että miehetkin rakastuvat häneen. Onhan se totta. Hänen on sanottu näyttävän Hugh Jackmanin ja Ryan Reynoldsin aviottomalta lapselta, jonka Jennifer Lopez synnytti. Tai ehkä hän sanoi niin itse, mutta totta se silti on.

Niki saa asetettua pallon paikoilleen, kohottautuu seisomaan ja näyttää peukkua takanaan katsovalle möhömahaiselle miehelle. Hän siirtyy pallon eteen ja valmistautuu lyömään.

Kehkot täyteen.

Maila taakse.

Nurmi pöllähtää pallon takana. Jälkimmäisenä mainittu pomppii jonnekin naisten tiipaikan tuntumaan. Niki sulkee silmänsä. Miten ihmeessä hän ei ottanut suunnitelmaa tehdessään huomioon, että golf on niin vaikea laji? Miten hän saattoi olla niin typerä? Tyhmiä kysymyksiä. Kyllähän hän tietää vastauksen. Samasta syystä hänen firmansakin on konkurssin partaalla. Hän näyttää syötävän hyvältä, mutta ei ajattele. Ei tarpeeksi. Hän toimii. No, on sekin jotain sentään. Jotkut eivät ajattele eivätkä toimi. Eivätkä näytä hyvältä. Heillä ei tosin ole paljon ongelmiakaan, kun eivät turhia ponnistele. Tai ehkä kakkostyypin diabetes sohvalla röhnöttämisestä ja kaljan kittaamisesta, mutta onhan siihenkin lääkkeet.

Takaa kantautuu ymmärtäväistä hohotusta. Ärsyttävän ymmärtäväistä, jos Nikiltä kysytään. Mutta sellainen appiukko on; kaikkien kaveri, hyvä tyyppi, oikea isä Teresa, saatana.

– Otakko nää mulliganin? appiukko kysyy.

Niki vetää väristen henkeä rauhoittuakseen. Nyt jos koskaan on keskityttävä. Ajateltava. Niin juuri, ensin keskityttävä, sitten ajateltava ja lopulta toimittava. Koko paketti, eikä vain viimeinen vaihe.

– Kiitos Henri, ei ole jano.

Niki kääntyy katsomaan appiukkoaan, joka hekottaa niin, että valkoiset, englishman-tyyliset viikset näyttävät tekevän istumaannousuja.

– Mitä se vävypoika oikein horisee? Mää sanoin mulligan, senkin pöljä.

Niki on jo ärähtämässä, että onko Henrin Oulun murre niin leveää, että tukkii korvatkin, kun tajuaa, ettei mulligan välttämättä tarkoitakaan drinkkiä, jolta se ensi alkuun kuulosti.

– Ai mulligan, Niki huudahtaa. – Kuulin että sanoit muuli, niinku Moskovan muuli.

Hän ei kuollakseenkaan muista, mitä mulligan tarkoittaa.

Henri hohottaa ja maha pomppii.

– No nyt tuli iso jano. Saakohan täältä Moskovan muuleja?

Niki vilkaisee Tharcian Cliffs -golfresortin pienehköä klubitaloa. Ehkä sieltä saa Moskovan Muuleja. Ei hän tosin siksi paikkaa valinnut, vaan siihen liittyy olennaisesti Tharcian Cliffs -nimen jälkimmäinen puolisko sekä alueen geografia.

– Varmasti saa, Niki vastaa katsellen appiukkoaan, joka on vielä Tharcian Cliffsiäkin tärkeämpi syy Bulgarian matkaan; tai tarkemminkin appiukon paksu lompakko ja menestyvä rakennusliike.

– Mennään kiekan jälkeen, hän jatkaa ja ajattelee, että se on luultavasti mahdotonta. Ainakin monikossa.

Henri nyökkää hyväksyvästi.

– Nonniin, mutta se mulligani. Otakko nää sen?

Niki sivelee pulisonkejaan. Hän ei kuollakseenkaan muista, mitä mulligan tarkoittaa. Kunpa hän vain ei olisi mennyt valehtelemaan Henrille aloittaneensa golfin jo pojankoltiaisena. Se oli turha vale. Hän olisi vain voinut kertoa voittaneensa pelimatkan Tharcian Cliffseille ja haluavansa Henrin tulevan matkalle mukaan opettajaksi. Mies olisi varmasti suostunut. Appiukko rakastaa muiden auttamista. Miksi sen pitääkin olla niin? Nikin tehtävä olisi paljon helpompi, jos appiukko olisi sellainen mulkku, mitä hänen kaltaisensa rikkaat paskiaiset usein ovat.

– Joo, otan mä sen mulliganin, Niki vastaa.

Henri työntää käden taskuun ja heittää pallon. Niki nappaa sen ilmasta kiinni. Mulliganin on näemmä tarkoitettava uutta lyöntiä.

Hienoa, nyt tämä alkaa luistaa.

Niki iskee pallon tiille ja huitaisee ajattelematta. Tällä kertaa lyönti osuu komeasti lässähtäen ja pallo ampaisee taivaalle aavistuksen oikealle kaartuvana kaarena väylän muotoja mukaillen.

Henri taputtaa häntä selkään.

– Rapea osuma, baby fade.

Niki hymyilee tuntien hetken mutkatonta onnistumisen iloa. Sitten Henrin lämpimät sanat kärventävät reiän omaantuntoon kuin joku olisi tumpannut natsan aivoihin. Toivotonta. Omatunto olisi pystyttävä sammuttamaan ennen kuin tositoiminta alkaa. On vaikeaa… no…

…TAPPAA…

…joku kenestä pitää – kenestä kaikki pitävät. Mutta turha sitä kiertelemäänkään. Nikin on aivan pakko tappaa Henri. Appiukon on kuoltava, jotta Niki saa elää – tai jos aletaan hiuksia halkomaan – jotta Niki saa elää täyttä elämää. Samalla voittaa myös hänen vaimonsa, Henrin tytär, joten tavallaan vanha mies uhraa itsensä jälkikasvunsa puolesta. Eikö se ole asia, jonka jokainen vanhempi olisi valmis tekemään lapsensa tähden? Eikä Henri joudu antamaan pois kovinkaan paljon. Appiukko on jo vanha mies, tänä vuonna seitsemänkymmentä, ja tanakasta keskivartalosta päätellen eläisi enää kymmenisen vuotta.

Ehkä 15.

Maksimissaan 20.

Onko liikaa pyydetty, että appi laittaisi lapun luukulle muutaman vuoden aikaisemmin kuin oli odottanut? Ei se kuulosta pahalta. Varsinkaan, kun tämä ei itse tiedä lopun lähestyvän, vaan saa lähteä nopeasti ja ajattelematta. Periaatteessahan hän tekee Henrille palveluksen.

Pudotuksesta ei selviäisi vuorikauriskaan, seitsemänkymppisestä ja ylipainoisesta yrityspampusta puhumattakaan.

Kaksi ensimmäistä väylää hujahtavat kuin sumussa. Niki nielaisee. Kolmosväylän griini lähestyy ja sitä myötä myös mur… ei, ei murha, vaan avustettu onnettomuus. Niki huomaa rohkeutensa alkavan pettää. Se palautuu vasta aivan kolmannen väylän loppu-puolella Henrin alkaessa vihellellä Sweet home Alabama -kappaleen melodiaa. Se saa Nikin ajattelemaan Lynyrd Skynyrdin laulajaa Ronnie Van Zantia, joka menehtyi 29-vuotiaana. Kuolla nyt juuri ennen kuin pääsee nauttimaan työnsä hedelmistä. Sama kohtalo odottaa myös Nikiä, ellei hän löydä rohkeutta saatella Henriä viimeiselle matkalleen. Kyse ei ole siitä, että Henri ansaitsisi kuolla, vaan siitä, ettei Nikikään ansaitse. Siksi hän tarvitsee osansa appiukon perinnöstä ennen kuin paska osuu tuulettimeen. Ennen kuin koko maailmalle selviää, millaisen virheen hän on mennyt tekemään.

Ajatus rohkaisee. Henri ei ole 29-vuotias, kuten hän ja edesmennyt Ronnie Van Zant. Henri on 70-vuotias ja tämän on aika tehdä tilaa uudelle sukupolvelle – menestyjien sukupolvelle.

Kuuluu lasahdus. Henri on lyönyt lähestymislyöntinsä. Niki saa pallon silmiinsä ja seuraa katseellaan, kuinka se liittää korkealla ilmassa vitivalkoisen bunkkerin yli, osuu griiniin, loikkaa eteenpäin ja pysähtyy valtavan takakierteen ansiosta nopeasti lipun viereen.

– No, perkules, Henri huutaa. – Luulin jo että olin pelannut ihteni maskiin, mutta vielä se vanha ossaa.

Niki näyttää peukkua ja valmistautuu omaan lyöntiinsä. On totuuden hetki. Toisin kuin Henri, hän ei yritäkään griinille, vaan pallo on saatava lentämään viheriön yli aina sinne asti, mistä Tharcian Cliffs on saanut nimensä – jyrkänteille. Niille saatanallisille kallioille, jotka laskevat pystysuorina monta kymmentä metriä alapuolella odottavaan terävään kivikkoon. Pudotuksesta ei selviäisi vuorikauriskaan, seitsemänkymppisestä ja ylipainoisesta yrityspampusta puhumattakaan.

Niki valitsee mailakseen hybridin, vaikka matkaa viheriölle on vain sata metriä. Paine tuntuu tykytyksinä ohimoilla. Kolmosen griini on ensimmäinen ja paras mahdollisuus toteuttaa suunnitelma, koska pudotusta on ”vain” kaksikymmentä metriä. Se on nopeasti ohi. Kahdeksannella väylällä kallio on 60 metriä korkea. Niki ei kestäisi kuunnella Henrin kuolinhuutoa 60 metrin ajan.

– Eikös tuossa ole vähän liikaa mailaa? Henri huutaa sivulta.

Niki pudistaa päätään samalla kun valmistautuu lyömään.

– Aioin pomputtaa pallon perille maata pitkin. Tuulee inhottavasti.

– Nythän on aivan tyyn…

Henrin lause jää kesken, kun Niki vie mailan taakse ja heilauttaa. Kontakti ei ole tällä kertaa täydellinen, vaan lapa osuu pallon yläosaan ja lähettää sen pomppien matkaan. Vaikka väylä on rutikuiva ja kova, Niki ei uskalla katsoa riittääkö vauhti griinin yli kielekkeille asti.

Lopulta Henrin manaus paljastaa lopputuloksen:

– Pahus, yli meni. Se on jorpakossa. Mutta kauniisti sait pallon tottelemaan.

Niki vetää väristen henkeä ja nostaa peukun pystyyn. Ansan ensimmäinen vaihe on viritetty. Nyt vain kieli keskellä suuta. Rohkeasti. Epäröimättä. Omatunto offilla.

Huuto on kova ja kuuluu läheltä.

He astelevat yhtä matkaa griiniä kohden. Henri höpöttelee jotain yrityksestään, mutta Nikin on lähes mahdotonta kuunnella. Sitä paitsi hän tietää jo kaiken Henrin firmasta. Se on kaikkea sitä, mitä hänen omansa ei ole. Menestynyt, arvostettu, kilpailijoiden kadehtima ja työntekijöidensä rakastama. Henrin firma on maan kymmeneksi suurin rakennusalan yritys ja tekee loistavaa tulosta. Nikin rakennusliike taas takoo tappiota ja tulee pian paljastuvan valtavan selkkauksen vuoksi pyörähtämään konkurssiin niin että sirkkeli soi. Selkkauksen, joka on täysin Nikin syytä ja josta hän on myös henkilökohtaisesti oikeudellisessa vastuussa. Miksi ihmeessä hänen pitikään yrittää piilottaa se home? Ja miksi hän ajatteli, että selviää palkkaamalla ne kortittomat latvialaiset salaisiin purkutöihin? Nyt syytejonossa on törkeän vahingon tuottamisen lisäksi myös veropetos. Niki tulee jäämään puille paljaille. Ja mikä pahinta, Henri peruu varmasti testamenttinsa, jossa on luvannut hänelle osan bisnesimperiumistaan. Niki menettää kaiken, varmasti myös vaimonsa, joka on kestänyt hänen toilailujaan pitkälti hänen poikamaisen komean ulkonäkönsä vuoksi. Ellei sitten Henri satu menehtymään ennen kuin hänen virheensä tulee julki. Testamentti astuu voimaan ja yhtäkkiä hänellä on niin paljon rahaa ja resursseja, että korvaukset saadaan maksettua ja lehdet ostettua hiljaisiksi.

Nikin sydän melkein pysähtyy hänen huomatessaan heidän kävelleen jo griinille asti. Aika lipuu käsistä. Kohtalon hetki lähestyy.

Niki osoittaa vapisevalla sormellaan jyrkänteille päin.

– Me-menen katsomaan, jäikö pallon peliin.

Henri huiskauttaa kättään samalla kun mittailee puttiaan.

– Turha vaiva, se meni mereen niin että lotina kävi.

Niki ei vastaa, vaan astelee griinin poikki, ohittaa takabunkkerin, astuu maassa hyödyttömänä retkottavan turvaköyden yli (köyden, jonka hän yöllä irrotti yhdestä tukitolpasta) ja kurkistaa alas jyrkänteen reunalta. Kuohupäinen aalto iskee kiviin ja hajoaa pärskeiksi. Niki joutuu vetäytymään reunalta, jotta ei pyörtyisi. Fysiikan lait tuntuvat yhtäkkiä äärimmäisen väkivaltaisilta.

– Mitä nää muhit siellä? Henri huutaa.

Niki nielaisee ja tekee päätöksen. Hän kurottaa reunan yli ja pudottaa kalliin hybridinsä pienelle kielekkeelle, jonka hän edellisenä yönä tarkkaan valitsi. Sitten hän käy pitkälleen maahan ja karjaisee käynnistäen suunnitelman toisen vaiheen.

– Ai, saatana! Auta Henri!

Samalla kun Henri juoksee paikalle, Niki varmistaa että maassa makaava turvaköysi on varmasti paikoillaan. Se on. Se mutkittelee aivan kallion reunan tuntumassa Nikin kättä kohti.

– Selkä nitkahti. Sattuu.

Henri laskeutuu polvilleen vävypoikansa viereen ja tukee tämän niskaa.

– Rauhassa poika.

– Maila, Niki vaikeroi ja osoittaa kielekkeelle. – Se putosi.

Henri vilkaisee reunan yli.

– Älä huoli. Se on jäänyt tuohon kielekkeelle.

Niki yrittää kohottautua istumaan mutta vajoaa sitten teatraalisesti voihkaisten takaisin makaamaan.

– Voisitko ottaa sen? Se on kallis.

Appi huiskauttaa kättään.

– Älä siitä huoli. Ostan sulle vaikka kaksi uutta.

– Sillä on tunnearvoa, Niki vaikeroi peittäen kasvonsa kämmenselällä.

Appi vilkaisee irvistäen alhaalla kuohuvaan mereen ja kivikkoon mutta nousee kuitenkin seisomaan ja astelee lähemmäs reunaa. Niki tarttuu samalla turvaköyden toiseen päähän. Hän on visioinut kaiken mielessään useaan kertaan. Kun appi ottaa viimeisen askeleen kohti reunaa, Niki kiskaisee köydestä ja se nousee ylös kiristyessään. Appi kompastuu ja putoaa turmioonsa. Monelta väylältä on kolmosen griinille esteetön näkymä, ja sieltä käsin näyttää, ettei Niki ollut lähelläkään Henrin pudotessa. Täydellinen murha.

Appi nytkähtää eteenpäin. Niki alkaa panikoida. Hän ei tiedä pystyykö siihen.

– Morjesta!

Huuto on kova ja kuuluu läheltä.

Niki katsoo griinille päin.

– Sopiiko jos me liitytään seuraan? Sanoivat, että tässä lähdössä olisi kaksi suomalaista.

Niki päästää irti köydestä ja antaa päänsä painua ruoholle.

Ei voi olla totta.

Hae mukaan tarinaan!

Keitä ovat Nikin suunnitelman sotkeneet pelaajat? Ettet vain sinä olisi toinen heistä?

Lähetä meille viesti, jossa kerrot itsestäsi. Jännitystarinan kirjoittaja Joona Keskitalo valitsee hakijoista kaksi henkilöä, jotka hän kirjoittaa sisään kolmiosaisen Murhamiehen mulligan -tarinan seuraaviin jaksoihin.

Kerro viestissäsi ainakin seuraavat oikeat(!) tiedot: nimi, ammatti, ikä, kotiseura, tasoitus, mahdollinen motto ja kuvaus ulkonäöstä. Lähetä hakemuksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@golfpiste.com. Kaikkien hakeneiden kesken arvotaan tusina huippupalloja.

Huom! Kirjailija ja kuvittaja pidättävät itsellään täydet oikeudet hahmojen tulkintaan ja heidän rooliinsa tarinassa. Pidäthän siis piposi riittävän löysällä…

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back