Costa Navarino – Melkein mytologiaa - Golflehti
Costa Navarino – Melkein mytologiaa

Costa Navarino – Melkein mytologiaa

Kreikkaa ei tunneta golfista. Vieraanvaraisuudestaan kylläkin. Nyt golf on tullut komeasti vieraanvaraisuuden juurille, Peloponnesoksen Messiniaan.

Teksti Pekka Vasala
Kuvat Jouni Flinkkilä ja Costa Navarino
Facebook Whatsapp Linkedin

Homeros sijoitti vieraanvaraisuuden synnyn Voidokiliaan, muinaisen Pýloksen satamaan rantahietikolle. Odysseuksen poika Telemachus seurueineen oli keskellä yötä rantautunut tuohon paikkaan kysyäkseen kuningas Nestorilta isänsä olinpaikkaa. Nestor syötti rantahietikolla tulijoille parhaat lihapalat, juotti parhaat viininsä ja antoi levätä pois matkan rasitukset. Vasta sitten Nestor kysyi vierailtaan, keitä he olivat ja mikä oli vierailun tarkoitus. Näin syntyi ensimmäinen länsimainen kirjallinen selitys vieraanvaraisuudelle.

Nyt noille samoille rannoille on rakennettu upea Costa Navarinon golfkeskus. Senkin synnyn Homeros saattaisi kirjata tarinoihinsa, jos eläisi.

Miten paljon kehuttu ja useasti palkittukin matkailukohde on noussut tänne kauan mutta harvaan asuttuun osaan Kreikkaa? Ollaanpa Odysseuksen poikia ja lähdetään selvittämään salaisuutta.

Kalastajaveneet odottavat lähtöä merelle Kalamátan satamassa.

Nousemme golfmatkatoimistojen järjestämälle suoralle Aegean Airlinesin 3,5 tunnin lennolle Helsingistä Kalamátaan. Emme kuitenkaan mene järjestetylle golfmatkalle, vaan turvaudumme vuokra-autoon ja Costa Navarinon läheisestä pikkukaupunki Pýloksesta vuokrattuun asuntoon.

Olga, Pýloksen vuokraemäntämme, soittaa: "Milloin tulette?" Ilmoitus saapumisajastamme ei ole saavuttanut häntä. On vähän harmissaan, kun ei ole osannut laittaa meille tervetuliaissyötävää ja juotavaa. Nyt, lähellä puolta yötä, ruokapaikat ovat jo kiinni.

Huoneisto on siisti, tilava ja jokaiselle on oma makuuhuone. Keittiön pöydällä on tuhti valikoima erilaisia lämpimiä souvlakeja ja kolmenlaista viiniä. Olga oli ryhtynyt kuningas Nestoriksi. Syötti parhaat lihapalansa ja juotti parhaat viininsä. Vieraanvaraisuus on pysynyt paikkakunnalla 3 500 vuotta.

Kun golfkentät ovat täynnä, meille jää muutama päivä aikaa ottaa selvää seudusta. Olympiassa on käytävä. Siellä järjestettiin olympialaisia yli tuhannen vuoden ajan (776 eaa–393 jaa). Nykyaikaisten olympialaisten 126 vuoden taival on siis pikkupyrähdys.

Suorituspaikkoja ja muita rakennelmia on Olympiassa sen verran jäljellä, että kisojen luonteen voi päätellä.

Yhtenä päivänä kohteenamme on alueen pääkaupunki Kalamáta. Tuon vuorten reunustaman kaupungin historiaa pitää vähän kuvitella, sillä alkuperäisen kaupungin maanjäristys tuhosi 1850-luvulla.

Tunnetusti "maailman parhaat" Kalamátan oliivit sadonkorjuussa.

Olympian tapaan ”pakollinen” vierailu on myös pistäyminen antiikin Messinian kaupungin raunioilla. Silmät vain kiinni ja ajatukset lentämään yli 2 500 vuotta taaksepäin kuvittelemaan tämän hienon kaupungin elämää, joka päättyi spartalaisten valloitukseen.

Käsitys vieraanvaraisuudesta vahvistuu jälleen. Oppaaksemme tarjoutunut ”paljasjalkainen messinialainen” Athanasios Psaroulis kutsuu lähikylässä olevaan kotiinsa syömään ruotsalaisen vaimonsa Sigridin loihtimaa maukasta lounasta. Kovin nestorimaista toimintaa, sillä olihan viiden hengen seurueestamme vain yksi jollain tavalla entuudestaan tuttu.

Vuonna 1935 syntyi Messinian Diavolitsin kylän hyvin vaatimattomissa oloissa Vassilis Constantakopoulos. Hänen elämänsä aikaansaannokset voisivat olla Homeroksen taruja, mutta ovat onneksi totta.

Vassilis näki ensimmäisen kerran meren ollessaan 13-vuotias. Pian hän tiesi, että merellä on hänen elämänsä. Vuonna 1953 hän pestautui ensimmäisen kerran laivaan Piraeuksen satamassa. Aluksi hän työskenteli ruokapalkalla, mutta menestyksekkäästi. Kapteeniksi hän eteni 20 vuodessa.

Vuonna 1974 hän perusti Costamare Shipping CO:n ja hankki ensimmäisen laivansa. Pieni rahtialus nimettiin uudelleen Carmeniksi Vassiliksen vaimon mukaan.

Vuonna 1985 kapteeni Vassilis päätti erikoistua konttiliikenteeseen. Nykyään Costamare Shipping on alallaan yksi maailman suurimmista.

Costa Navarino tarjoaa mykistäviä golfmaisemia.

Samoihin aikoihin sai alkunsa Costa Navarinon tarina. Kapteeni Vassilis kipusi korkealle kukkulalle Pýloksen kaupungin itäpuolelle. Edessä näkyivät henkeäsalpaavat maisemat ja Navarinon lahti. Siellä käytiin vuonna 1827 meritaistelu, jossa Britannian, Ranskan ja Venäjän yhdistyneet laivastot upottivat yhdessä päivässä osmanien laivaston.

Raskaan tappion kärsineet osmanit eivät kyenneet enää pitämään Peloponnesosta hallussaan. Taistelu oli yksi askel kohti Kreikan itsenäistymistä vuonna 1832.

Kapteeni Vassilis oli huomannut, että ainutlaatuisen kauniit maisemat ja alueen värikäs historia eivät elätä paikallisia. Niihin piti saada tutustumaan maksavia turisteja.

Sesonkiaikana Costa Navarinossa on yli 1500 työntekijää.

Ajatus maailmanluokan turistikohteen rakentamisesta syntyi paikalla, jolla nykyisin on Navarino Hillsin golfklubi. Sieltä pelataan alueen uusimpia kenttiä Olympic ja Naravino Hills.

Kapteeni Vassilisia oli golfkärpänen puraissut hänen oleskellessaan Sveitsissä. Sielläkin kentiltä voi nähdä kauniita ja kaukaisia maisemia.

Messiniassa silmiin saa myös meren, Navarinon lahden. Historiaan perehtynyt pelaaja ei voi olla miettimättä, miten sille on mahtunut sata laivaa sotimaan keskenään.

"Pelatessa odottaa Platonin ja Aristoteleen astelevan esiin oliivipuun takaa."

Messinia saa olla kiitollinen, että haaveilija sattui olemaan juuri kapteeni Vassilis. Hänellä oli varaa toteuttaa unelmansa, tarjota vieraille elämyksiä ja paikallisille työtä ja toimeentuloa.

Sesonkiaikana Costa Navarinossa on yli 1500 työntekijää, puolet paikallisia ja lopuistakin suurin osa kreikkalaisia. Kaikkinensa työväkeä on yhdestätoista eri maasta.

Tähän mennessä Costa Navarinoon on sijoitettu noin 600 miljoonaa euroa. Suunnitelmien loppuun vieminen maksaa saman verran lisää.

Kun tarvittavat alueet, kaikkinensa 2 500 hehtaaria, oli hankittu, perustettiin vuonna 1997 TEMES-yhtiö vastaamaan hankkeen käytännön toteuttamisesta.

Ensimmäisenä vieraille avattiin vuonna 2010 Navarino Dunesin alue, jolla maailmanluokan golfkenttä on komeassa seurassa. On kaksi viiden tähden hotellia, The Romanos, a Luxury Collection Resort ja The Westin Resort Costa Navarino. Lisäksi on tarjolla kokoelma luksushuviloita yksityisomistukseen.

Golfin lisäksi aikaa voi viettää komeassa kylpylä- ja terapiakeskuksessa, monenlaisilla liikuntapaikoilla ja kulttuuritiloissa. On  tietenkin myös vesipuisto liukumäkineen ja leikkialtaineen.

Vuonna 2011 kuollut kapteeni Vassilis ehti nähdä ensimmäiset turistit alueella. Nyt tulijoita tarkkailee hänen patsaansa Dunes-klubin edessä.

Seuraavana vuonna avattiin Navarino Bayn kenttä. Sen vihreään maastoon ”kätketty” klubitalo valmistui vuonna 2019. Keväällä 2023 alueelle valmistuu Mandarin Orientalin ensimmäinen luksusresortti Kreikassa. Aivan Navarino Bayn vieressä avataan tänä kesänä uusi lomakeskusalue, Navarino Waterfront.

Vieraanvaraisuus on pysynyt paikkakunnalla 3500 vuotta.

Vain muutaman kilometrin päähän kapteeni Vassiliksen näköalapaikoille avattiin Navarino Hills. Siellä saa nauttia Olympic-kentän upeista merinäköaloista tai kukkuloilla kiertelevän Hills-kentän rauhallisuudesta.

Tällekin alueelle on tulossa ympärivuotisia palveluja. Jo helmikuussa alueella aloitti kansainvälinen Olympia Akatemia, jolla tulee olemaan iso rooli Kreikan golfin kehittämisessä.

Suomalaisilla golfareilla oli maalis-huhtikuussa mahdollisuus lentää suorilla lennoilla Helsingistä Kalamátaan, 45 minuutin ajomatkan päähän Costa Navarinosta. Matkoja järjesti neljä matkatoimistoa.

Viikon matkan kustannukset (kahden henkilön huoneissa) vaihtelivat 1800:n ja 2400:n euron välillä. Hintaeroja selittivät pakettiin kuuluvien ruokailujen määrä ja huoneiden taso. Kaikki oli luksusta, mutta kaikilla ei ollut omaa uima-allasta. Kaikkiin paketteihin kuului jaettu golfauto ja mahdollisuus käyttää vuokramailoja, tuliteriä TaylorMadeja.

Jokaisen klubitalon terassilta avautuu upea maisema.

Suomalaisilta pelaajilta kohde saa ylistäviä arvioita. He etsivät adjektiivia, jolla menisi hyvän, hienon, upean ja fantastisen yläpuolelle. Erityisesti kiitosta saa ystävällinen palvelu niin hotelleissa kuin kentilläkin.

Ja logistiikka: ensimmäisellä kentällä pelatessasi sait bägiisi metallisen tunnistetagin. Sen jälkeen saatoit heittää mailasi, olivatpa ne omat tai vuokratut, golfautoon. Kun lähdit seuraavalle kierrokselle millä tahansa neljästä kentästä, mailasi odottivat sinua valmiina golf-autossa. Pelaajan tarvitsi nousta vain oikeaan hotelliin tai kentälle shuttleen.

Esimerkiksi paljon maailman golfkohteita kiertäneeltä seurueelta Raili ja Niilo Oksa, Pekka Lehtinen ja Jukka Tapiovaara irtoaa tällaisia lausuntoja:

”Yksi parhaista, ellei paras resortti.”

”Kentät ja muutkin fasiliteetit kunnossa.”

”Hotellilla osassa huoneista oma ulkouima-allas luksusta. Vesi vedetään viileäksi yöksi varastoon ja pumpataan aamulla lämpimänä takaisin.”

”Hämmästyttävä taso verrattuna esimerkiksi Portugaliin ja Espanjaan.”

”Ympäristö aitoa ja mielenkiintoista.”

”Oli positiivisia ennakkotietoja. Todellisuus on ylittänyt nekin.”

Tällainenkin kommentti tuli: ”Aitous ja historia on niin lähellä, että pelatessa odottaa Platonin ja Aristoteleen astelevan esiin oliivipuun takaa.”

Hyvä palaute on saanut matkanjärjestäjät kiinnostumaan jatkosta. Suoria lentoja ei näillä näkymin ole kuitenkaan ensi syksyksi tulossa. Golf Tailorsin Ilkka Särkisen mukaan Ateenan kautta Costa Navarinoon kyllä pääsee, mutta ajomatkaa tulee kolme ja puoli tuntia suuntaansa.

Suorien lentojen määrää Euroopan eri kaupungeista Kalamátaan on kuitenkin tarkoitus lisätä, ja näin Costa Navarino tulee helpommin ja nopeammin saavutettavaksi. Majoituspaikkojakin on jo ensi vuonna satamäärin lisää.

Costa Navarinon kentät

Costa Navarinossa on neljä huippuluokan 18-reikäistä kenttää. Jokaisella niistä on laadukkaat ja laajat harjoittelualueet. Jokainen kenttä on omanlaisensa, mutta kaikki ovat mielenkiintoisia ja huippukuntoisia.

Costa Navarinon kaksi uusinta kenttää on suunnitellut José María Olazábal. Kentät kulkevat Costa Navarino Hills -nimen alla.

The World Golf Award nimesi vuonna 2020 projektin ”Maailman parhaaksi golfin kehityskohteeksi”.

Yhteistä kaikille kentille oli iloinen ja ystävällinen palvelu. Hymyt paistoivat maskienkin läpi.

Green feet ovat matkapakettien ulkopuolelta ostettaessa kalliita. Alueen ulkopuolelta tuleva saa huippusesongin aikana keväällä ja syksyllä pulittaa 300 euroa. Resortin asukas pääsee pelaamaan 188 eurolla. Kevättalvella, keskikesällä ja loppusyksystä ulkopuoliselta pyydetään 236 euroa ja asukkaalta 148 euroa.

Näihin hintoihin verrattuna matkatoimistojen kevään golfmatkat Helsingistä olivat halpoja. Sisältyihän viikon matkoihin viisi kierrosta golfia autoineen ja mailoineen.

Navarino Hills

Toinen José María Olazábalin käsialaa olevista kentistä, pituudeltaan 6280 metriä. Pelataan samalta klubilta Olympicin kanssa.

Tämä sisämaahan päin suuntautuva kenttä oli yllättävän monen haastatellun pelaajan suosikki, vaikka merinäköaloja ei ollutkaan.

Vaikka kenttä oli avattu vain kuusi viikkoa ennen käyntiämme, se oli kukoistavassa kunnossa. Ehkä juuri vehreys, avarat vuoristolliset ja mäkiset maisemat viehättivät pelaajia.

Tämä ja toinenkin Hills-klubin kenttä oli ”luvallista” pelata kärryillä tai bägiä kantaen. Kärryjä ei kuitenkaan ollut tarjolla, autoja sitäkin enemmän, kaikkiaan 120.

Olympic Academy

6 366 metriä pitkä Olympic Academy pelattiin ensimmäisen kerran viime marraskuussa. Nuoruudestaan huolimatta kenttä on jo huippukunnossa.

Tältä kentältä moni pelaaja käy kuvaamassa kapteeni Vassilista innostaneet merimaiset.

Tältä korkealla sijaitsevalta kentältä näkee myös Bay-kentän väyliä ja rakennuksia, jos näitä maakattoisia luomuksia yleensä nyt ylipäätään voi luonnosta erottaa.

Greenit ovat rohkeasti muotoiltuja ja nopeita. Raffit tai väylien reuna-alueet voisivat olla ottavampia. Nyt väyliltä sivuun hairahtuneet pallot katosivat puskiin tai kivikkoisiin rinteisiin.

Bay Course

Toisena alueelle valmistuneen kentän on suunnitellut Robert Trent Jones Jr. Matkaa hotelleilta on runsaat 10 kilometriä.

Kenttä on lyhyempi kuin Dunes, vain 5614 metriä. Helpompi se ei kuitenkaan ole.

Bay pärjää myös kauneudellaan. Jo maahan upotettu klubitalo hämmästyttää. Väylillä maisemat vaihtelevat. On merinäköalaa, kanjoneita ja oliivilehtoja.

Griinit ovat jonkin verran petollisia ja vaikeasti luettavia.

Pitkien siirtymien vuoksi Bay-kentällä on autopakko. Tosin ei muillakaan kentillä kärryjen vetäjiä tai bägien kantajia näkynyt.

Dunes Course

Vuonna 2010 avattu Bernhard Langerin suunnittelema kenttä on aivan Westin ja Romanos hotellien vieressä. Takatiiltä kentällä on pituutta 6 581 metriä.

Kenttä sulautuu luontevasti luontoon. Ympärillä on vanhoja oliivi- ja hedelmäpuita.

Väylät seurailevat monissa kohdin pientä kiemurtelevaa jokea. Meri vetää katsetta puoleensa, ehkä hätkähdyttävimmin heti kakkosväylällä. Juuri tämä kakkonen tuntuu jääneen parhaiten pelaajien mieliin.

Moni pitää kenttää alueen miellyttävimpänä, ehkä isojen griinien ja leveiden väylien vuoksi.

Katso alta Jouni Flinkkilän 19-minuuttinen videoreportaasi: Costa Navarino – golfia ja kulttuuria

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back