Puhtaampi osuma - Golflehti
Puhtaampi osuma

Puhtaampi osuma

Puhtaan ja tehokkaan osuman opetteluun kannattaa käyttää aikaa ja vähän rahaakin, tosin nyt selviät kolikoilla.

Teksti Sami Sarpakunnas ja Mika Piltz
Kuvat Vesa Koivunen
Facebook Whatsapp Linkedin

Golflyönnin tärkein kohta on osuma. Siihen kiinnitetään kuitenkin hämmentävän vähän huomiota. Suuri osa svingivinkeistä on enemmän tai vähemmän turhia, jos mailanpäähän ladattu energia ei välity palloon optimaalisella tavalla.

Harrastajien kohdalla osumapuhtauden suurin kompastuskivi on tulokulma palloon. Rautalyönneissä lavan on tultava palloon laskevassa kulmassa, eli alaspäin (ks. kuva yllä). Näin palloon saadaan luotua painetta ja lyönnin teho siirtyy tehokkaasti peli-välineeseen.

TrackMan kertoo mailan tulokulman palloon, ja harjoittelussa sitä kannattaakin hyödyntää apuna. Monesti vanha konsti on kuitenkin tehokkaampi kuin pussillinen uusia, ja osuman harjoittelemisesta puhuttaessa asia todella on näin. Siksi seuraavan harjoitteen tekemisessä kannattaa niin sanotusti kaivaa kuvetta. Setelirahat voi kuitenkin jättää lompakkoon, sillä nyt avuksi tarvitaan kolikko, vaikka viisisenttinen. Jos teet harjoitetta ulkona, voit käyttää kolikon sijaan vaikka tiin pätkiä.

Jos lapa vapautuu liian aikaisin, kädet jäävät osumassa liian taakse. Lyönti on onnistuessaankin ponneton. Usein seurauksena on epäpuhdas osuma, eli niin sanottu duffi tai kylkiosuma.

 

Mika Piltzin kolikkoharjoite

Aseta kolikko maahan noin 15 senttimetriä pallon etupuolelle. Tavoitteenasi on pyyhkäistä kolikko matkaan osuman jälkeen. Se on mahdollista vain, jos lapa tulee osumaan alaspäin suuntautuvassa kulmassa.

Jos sinulla on toistuvasti hankaluuksia saada kolikko matkaan, voit olla melkein varma, että lapa on osuman hetkellä jo matkalla ylöspäin. Usein ongelma johtuu siitä, että kädet eivät tule osumaan ennen lapaa, vaan lapa vapautuu liian aikaisin. Pidä huolta, ettei niin pääse käymään.

Kolikkoharjoituksen avulla on helppo opetella alaspäin suuntautuva tulokulma. Pidä kuitenkin maltti mukana äläkä lyö maahan liioitellun jyrkästi. Harjoituksen tavoitteena ei myöskään ole lanata kolikkoa matkaan lateraaliliikkeen avulla eli liu’uttamalla ylävartaloa kohteeseen päin. Kierry osumaan normaalilla tavalla, tee normaali painonsiirto etummaisen jalan päälle, mutta älä anna kehon liukua kohteeseen päin.

Tähän artikkeliin löydät syventäviä ja täydentäviä opetusvideoita osoitteesta:
golfpiste.com/opetus

Opetusosiossa ovat nähtävissä myös kaikki aiemmat videot.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back