Säännöt hallussa - Golflehti
Säännöt hallussa

Säännöt hallussa

Liittotuomari Timo Huvinen nauttii nopeista aamuyseistä ja pääsee tuomaroinnin kautta kilpailuihin paremmin sisään.

Teksti Juha Hakulinen
Kuvat Juha Hakulinen
Facebook Whatsapp Linkedin

Olin aina sanonut, ettei minulla ole aikaa, rahaa tai sopivia vaatteita golfin aloittamiseen. Kaveri kuitenkin vei minut Laajasalon kentälle, missä oli silloin hiekkagriinit. Elettiin vuotta 1987. Olin pelannut kaikenlaisia pallopelejä, ja golfkin sujui heti. Se oli laakista selvää.

Pelaamiseni on vaihdellut vuosien saatossa paljon. Alussa sitä tuli pelattua Pickalassa, vaikka olin Lahden Golfin jäsen. Olen syntynyt Lahdessa, ja sinne oli jotenkin luontevaa liittyä jäseneksi. Pickalan jälkeen pääsin Suur-Helsingin Golfin jäseneksi. Nyt olen ollut suunnilleen viisitoista vuotta Espoon Golfseuran jäsen.

Pelasin alkuaikoina hurjan paljon. Ihminenhän on ihan hullu, kun se aloittaa golfin. Se käyttää kaiken aikansa golfin pelaamiseen. Niin minäkin tein. Golfia tuli pelattua parhaimmillaan kaksi kierrosta päivässä. Käytin siihen kaiken vapaa-aikani. Heittäydyin täysillä lajiin.

"Jos sataa vettä, minua ei saa kirveelläkään pelaamaan".

Kun poikani alkoi pelata jalkapalloa, lähdin valmennustouhuun mukaan. Silloin oma suhtautumiseni golfiinkin muuttui. Ehdin pelata enää vain aamu- tai iltaysejä silloin tällöin. Tulokset kuitenkin yllättäen paranivat, kun en suhtautunut golfiin niin tosissani.

Nykyään golf on minulle hyvä liikuntamuoto, mutta kilpailen todella harvoin. Jos sataa vettä, minua ei saa kirveelläkään pelaamaan tavallista kierrosta. Sen verran tässä on jo tullut pelattua, ettei joka säällä tarvitse enää lähteä kentälle.

Golftuomarointi tuli minulla kuvioihin vuonna 1988. Silloin minua pyydettiin Lahden Golfin tasoitustoimikuntaan. Olen aika helppo, lähden mukaan, kun minua pyydetään.

Ensimmäisen Golfliiton sääntöseminaarin kävin 90-luvun puolivälissä. Sen jälkeen tein lähinnä oman seuran juttuja. Uudelleen lähdin sääntöpolulle vuonna 2008. Silloin kävin aluetuomarikurssin ja pääsin liittotuomariputkeen. Sillä tiellä nyt olen.

Kun olen tuomarina tai muussa roolissa kilpailuorgani-saatiossa, koen olevani paljon syvemmällä mukana kilpailussa. Olen aina ollut innokas penkkiurheilija, ja tuomaroinnin kautta kilpailuun pääsee paremmin sisään. Kyllä kilpagolfilla on golfissa tärkeä rooli.

Kesän aikana on niin paljon kilpailujen tuomarointeihin liittyviä tapahtumia, että se näkyy väkisinkin omassa pelaamisessani. Olen vielä myös työelämässä mukana. Etätöiden aikaan olen käynyt pelaamassa paljon aamuysejä. Niiden jälkeen ehtii vielä hyvin töihin. Aamuvirkkuna kentälle tulee lähdettyä jo puoli seitsemän aikaan. Gumbölessä on kiva käydä pelaamassa, koska siellä voi pelata nopean ysin.

Tuomarihommien kautta olen myös saanut paljon hyviä ystäviä ja kavereita. Ja kyllä tässä omatkin taidot ovat vuosien saatossa kasvaneet. Sitäkin kautta tuomaroinnista on tullut entistä mukavampaa.

Mieleenpainuvin tapahtuma, jossa olen saanut olla tuomarina mukana, on ollut Vanajanlinnan EM-joukkuekisa vuonna 2014. Silloin Espanjan voittajajoukkueessa pelasi muuan Jon Rahm. Sitä tietää jo etukäteen, että niiden pelaajien joukosta kasvaa tulevaisuuden major-voittajia, mutta keitä he niistä ovat, sitä ei silloin vielä tiedä.

#MunTapaPelata

Joku ehkä ajattelee, että golf on setämiesten juttu. No. Se joku on oikeassa. On se sitäkin. Mutta se on myös peli lähiössä hengaaville teineille. Tuoreille äideille. Rokkareille ja räppäreille. Fitnesshulluille. Tubettajille. Surffareille. Maahanmuuttajille. Hajamielisille professoreille. Homoille, heteroille ja kaikille sillä välillä. Se on niille, jotka nauravat liian kovaa. Niille, jotka haluavat aina voittaa. Niille, jotka luulivat vihaavansa golfia.

Facebook Whatsapp Linkedin
Forward Go back